Keskiviikko 19.2.2020 (radio)


Ulkoministeri Haavisto

Pekka Haavisto
Ulkoministeri Pekka Haavisto. Kuva: Stephanie Lecocq / EPA

Ulkoministeri Pekka Haaviston toimia tutkitaan. Eduskunnassa päätettiin keskiviikkona, että Haaviston toimista tehdään esitutkinta.

Tarkoitus on selvittää, yrittikö Haavisto päästä eroon virkamiehestä, jonka kanssa hän oli eri mieltä. Haavisto halusi siirtää virkamiehen toisiin tehtäviin, kun al-Holin asiaa käsiteltiin. Nyt kysytään, toimiko Haavisto oikein.

Al-Hol on syyrialainen leiri, jossa asuu myös Isis-terroristien perheenjäseniä. Joukossa on suomalaisia naisia ja lapsia.

Suomessa on riidelty siitä, pitääkö al-Holin suomalaisia auttaa vai ei. Myös ulkoministeri Haavisto ja tärkeä virkamies olivat asiasta eri mieltä.

Suomen turvapaikkapäätökset

Maahanmuuttoviraston ovi.
Kuva: Lotta Sundström / Yle

Maahanmuuttovirasto on tarkastanut vanhoja turvapaikkapäätöksiä. Maahanmuuttovirasto tarkasti yhteensä monta sataa päätöstä.

Päätökset tarkastettiin, koska Euroopan ihmisoikeustuomioistuin sanoi syksyllä, että Suomi on yhdessä päätöksessä rikkonut ihmisoikeussopimusta.

Tarkastuksessa joistakin päätöksistä löydettiin puutteita. Siksi 10 turvapaikanhakijaa saa tehdä uuden hakemuksen. Nämä hakijat eivät aiemmin saaneet turvapaikkaa, mutta nyt he voivat hakea sitä uudestaan.

Britannian maahanmuuttajat

Ihmisiä kävelemässä Lontoon keskustassa aurinkoisessa säässä 11. helmikuuta 2020.
Kuva: All Over Press

Britannia suunnittelee uusia sääntöjä maahanmuuttajille.

Britannia aikoo antaa pisteitä ihmisille, jotka pyrkivät Britanniaan töihin. Ihmisen pitää saada tarpeeksi pisteitä, että hän saa muuttaa Britanniaan.

Pisteitä annetaan koulutuksesta, kielitaidosta ja tuloista. Maahanmuuttajalla pitää olla työpaikka valmiina, ennen kuin hän muuttaa Britanniaan.

Säännöt ovat samat EU-maiden kansalaisille ja muiden maiden kansalaisille. Britannia erosi Euroopan unionista tammikuun lopussa.

Talven pimeys

JOJOssa Seinäjoella tarjottiin mielenterveysviikolla sekä aamupalaa että kirkasvaloa kaikille kiinnostuneille.
Kirkasvalolamppu ja terveellinen ruoka auttavat, kun pimeä talvi ahdistaa. Kuva: Anne Elhaimer / Yle

Talvi on ollut Etelä-Suomessa sateinen ja harmaa. Valkoinen lumi puuttuu kokonaan. Se voi lisätä kaamosmasennusta, eli ihmiset voivat huonosti, koska on pimeää.

Tutkimusprofessori Timo Partonen antaa ohjeita kaamosmasennusta vastaan. Kirkasvalolamppu, liikunta ja terveellinen ruoka auttavat ihmistä kestämään talven. On tärkeää myös tavata ystäviä ja kavereita, professori Partonen sanoo.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä