Keskiviikko 20.12.2017 (radio)

FinnGen tutkii suomalaisten terveyttä ja perimää

Lääkäri mittaa verenpainetta
FinnGen -tutkimuksessa kerätään tiedot puolen miljoonan suomalaisen terveydestä ja perimästä. Kuva: Vilja Vehkaoja / Lehtikuva

Suomessa on alkanut iso tutkimus suomalaisten terveydestä. FinnGen-tutkimuksessa selvitetään suomalaisten perimää ja terveyttä ja perimän vaikutusta terveyteen.

Perimä tarkoittaa niitä ominaisuuksia, jotka ihminen on perinyt vanhemmiltaan ja esi-isiltään. Perimä voi esimerkiksi olla syy siihen, että ihminen sairastuu johonkin tautiin helpommin kuin joku toinen.

Tutkimuksessa kerätään tiedot puolen miljoonan suomalaisen perimästä. Sen jälkeen tiedot yhdistetään jokaisen osallistujan terveystietoihin.

Tutkimuksen avulla yritetään ymmärtää paremmin sairauksia ja niiden syitä.

Tutkimus voi myös johtaa uusien lääkkeiden kehittämiseen. Sen takia myös lääkeyhtiöt ovat tutkimuksesta kiinnostuneita.

Valtakunnansyyttäjälle sakkotuomio

Matti Nissinen
Valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Korkein oikeus on tuominnut valtakunnansyyttäjä Matti Nissisen sakkoihin. Korkein oikeus sanoo, että Nissinen on rikkonut virkavelvollisuutta.

Nissinen tilasi omalle työpaikalle koulutusta. Koulutus ostettiin firmalta, jonka omisti Nissisen veli.

Oikeusministeriö päättää myöhemmin, voiko Nissinen jatkaa valtakunnansyyttäjän työtä.

Valtakunnansyyttäjä on Suomen ylin syyttäjä.

Kinkkurasvasta polttoainetta

Maitopurkissa kinkunrasvaa
Kinkun rasvasta valmistetaan dieseliä Kuva: Juha Kemppainen / Yle

Joulukinkkujen paistorasvaa kerätään taas talteen eri puolilla maata. Kinkkurasvan keräyspisteitä on yhteensä 150.

Kinkkurasvasta valmistetaan Nesteen jalostamossa Porvoossa dieselpolttoainetta.

Yhden joulukinkun rasvalla ajaa autoa noin 3 kilometriä.

Tonttu kulkee nyt omasta ovesta

Tonttuovi myyjäisten myyntipöydällä
Tonttuovi tuo kotiin joulutunnelmaa. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Tämän joulun suosikkikoriste on tonttuovi. Tonttuovi on pieni ovi, joka kiinnitetään kodin seinään, aivan lattianrajaan.

Tonttuoven voi askarrella itse, mutta niitä myydään myös kaupoissa.

Tonttuovi on tontun oma ovi. Sen kautta tonttu voi helposti kurkistaa, onko talossa kilttejä lapsia ja aikuisia.

Valkoinen joulu lähes koko maahan

lumitilanne
Melkein koko maassa on jo lunta. Kuva: Yle

Melkein koko maahan saadaan valkoinen joulu eli maassa on jouluna lunta, sanoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.

Pohjois- ja Itä-Suomessa on paljon lunta jo nyt. Sinne myös sataa lisää lunta vielä ennen joulua.

Joonas Koskela kertoo, että lauantaina eli jouluaaton aattona lunta voi pyryttää myös Etelä-Suomessa.

Lounais-Suomessa ja länsirannikolla joulu voi kuitenkin olla lumeton. Siellä lämpötila on lähellä nollaa ja sade tulee vetenä.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä