Keskiviikko 21.12.2016 (radio)

Saksan suru

Läheiset ja ystävät rukoilivat Breitscheidplatzilla sijaitsevassa Keisari Vilhelmin muistokirkossa turman uhrien puolesta 20. joulukuuta 2016.
Muistotilaisuus berliiniläisessä kirkossa. Kuva: Maurizio Gambarini / EPA

Saksassa on muistettu ihmisiä, jotka kuolivat terrori-iskussa maanantaina. Terrori-isku tehtiin Saksan pääkaupungissa Berliinissä.

Berliiniläisessä kirkossa oli tiistaina muistotilaisuus. Saksan presidentti ja hallitus osallistuivat tilaisuuteen.

Terrori-iskussa kuoli 12 ihmistä. Iskun tekijä ajoi rekka-autolla ihmisten päälle joulutorilla.

Terrorijärjestö Isis sanoo, että se teki iskun. Poliisi tutkii asiaa.

Meksikon räjähdysonnettomuus

Palomiehiä työskentelemässä räjähdyspaikalla Tultepecissä, Meksikossa 20. joulukuuta.
Räjähdysonnettomuus teki paljon vahinkoa Meksikossa. Kuva: STR / EPA

Meksikossa on tapahtunut paha räjähdysonnettomuus. Noin 30 ihmistä kuoli onnettomuudessa. Onnettomuuspaikka on Tultepecin kaupungissa.

Onnettomuus tapahtui markkinoilla, joilla myydään ilotulitteita. Ilotulitteet syttyivät tuleen, ja räjähdykset jatkuivat pitkään.

Meksikolaiset ostavat paljon ilotulitteita ennen joulua.

Kiinan ilma

Kiinalaisnainen kävelee pekingiläisessä puistossa maski kasvoillaan.
Pohjois-Kiinassa ilma on tosi likaista. Kuva: Wu Hong / EPA

Pohjois-Kiinassa ihmiset kärsivät likaisesta ilmasta. Ilma on niin likaista, että ihmiset näkevät vain 20 metrin päähän.

Ilma on nyt terveydelle vaarallista. Siksi koulut ovat kiinni monissa kaupungeissa.

Pohjois-Kiinan asukkaat yrittävät päästä pois saastesumusta. He haluavat matkustaa jonnekin, jossa ilma on puhdasta ja raikasta. Siksi lentoliikenteessä on ruuhkaa.

Joulunajan junat

Ihmisiä Helsingin rautatieasemalla.
Junat ovat nyt täynnä matkustajia. Kuva: Hanna Lumme / Yle

Monet suomalaiset matkustavat joululomalle junalla. Vapaita paikkoja junissa on enää vähän.

Perjantaina Helsingistä lähtee tosi pitkä juna, joka menee Rovaniemelle asti. Junassa on 15 vaunua ja siihen mahtuu 1500 ihmistä. Niin pitkää junaa ei Suomessa tavallisesti nähdä.

Talvipäivänseisaus

Nainen kävelee hämärällä kävelykadulla.
Nyt on vuoden pimein aika. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Keskiviikkona on ollut talvipäivänseisaus. Se tarkoittaa, että keskiviikko oli vuoden lyhyin päivä. Aurinko oli taivaalla vain muutaman tunnin.

Päivän pituus oli keskiviikkona Helsingissä alle 6 tuntia, Oulussa noin 3 ja puoli tuntia ja Rovaniemellä noin 2 tuntia.

Aivan pohjoisessa aurinko ei nouse ollenkaan tähän aikaan vuodesta. Muualla Suomessa päivä alkaa huomenna taas pidentyä. Aluksi päivä pitenee Etelä-Suomessa 5 minuuttia viikossa.

Robottilemmikki

Natalia Kruglova pakkaa Maria-Helena Tuomilaakson ostoksia.
Joulu on lelukaupoissa kiireistä aikaa. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Monilla lapsilla on tänä jouluna sama lahjatoive. He haluavat saada robottilemmikin.

Hatchimals-munat ovat jo kaupoista loppuneet. Munassa on linnunpoikanen, joka osaa itse tulla munasta ulos.

Myös pienet robottikoirat ovat suosittuja. Kaikkia värejä ei enää saa jokaisesta kaupasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä