Keskiviikko 21.3.2018 (radio)


Terrorismin vaara

Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen Supon tiedotustilaisuudessa.
Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari ja apulaispäällikkö Seppo Ruotsalainen kertoivat Supon arvioista keskiviikkona. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Terrorismin vaara ei ole loppunut Suomessa. Näin sanoo Suojelupoliisi eli Supo.

Viime kesänä Suojelupoliisi arvioi, että terrorismin vaara on kasvanut. Suojelupoliisi nosti silloin terrorismin uhkan tasolta 1 tasolle 2. Tasoja on 4.

Nyt Suojelupoliisi sanoo, että uhka on pysynyt yhtä suurena. Yksi syy on islamistinen propaganda.

Suojelupoliisi tekee työtä terrorismia vastaan. Se esimerkiksi seuraa noin 370 ihmistä, joilla on esimerkiksi terroristista koulutusta.

Tuotepakkaukset

Ruokakaupan maitotuotehylly
Asiakkaan pitää huomata pakkaus ruokakaupassa. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Ruokakaupan hyllylle tulee koko ajan uusia tuotteita. Usein ne katoavat nopeasti, koska asiakkaat eivät osta niitä.

Pakkaus on tärkeä osa uutta tuotetta. Pakkauksen pitää näyttää kiinnostavalta, että asiakkaat huomaavat sen. Jos asiakas ei huomaa tuotetta 4 sekunnissa, hän ei osta sitä.

Pakkauksen pitää myös toimia hyvin, että asiakas ostaa sen uudestaan. Huono pakkaus voi tappaa tuotteen.

Vuoden arktiset maahanmuuttajat

Vuoden 2018 arktiset maahanmuuttajat on valittu. He ovat uzbekistanilainen Firuza Miller-Tissari Rovaniemeltä ja somalialainen Omar Shariif Hassan Kemistä.

Valinnan teki Arktiset maahanmuuttajat -yhdistys, joka toimii Lapissa.

Sukupuolineutraali bussikortti

Fölin matkakortteja.
Turku miettii, pitääkö bussikortista näkyä, onko kortin omistaja nainen vain mies. Kuva: Sannimari Lehtilä / Yle

Turku aikoo ottaa käyttöön sukupuolineutraalin bussikortin. Uudet bussikortit tulevat käyttöön ehkä jo kesällä.

Sukupuolineutraali bussikortti ei kerro, onko kortin omistaja nainen vai mies.

Nykyään Turun bussikortista näkyy kortin omistajan sukupuoli. Silloin ihmisten on vaikeampi käyttää alennuskortteja väärin. Alennuskortit ovat henkilökohtaisia.

Turkulaiset ovat keskustelleet asiasta paljon, sen jälkeen kun lipuntarkastaja kysyi lapsen sukupuolta. Lapsella oli pojan bussikortti ja vaaleanpunaiset vaatteet.

Olemme oppineet, että sukupuoli ei ole sellainen asia, jonka pitää näkyä kortista, Turun joukkoliikennejohtaja sanoo.

Suunnnitteilla korkea hiekkalinna

Hiekkalinna kohoaa korkeuksiin
Näin korkea hiekkalinna rakennettiin Saksassa viime kesänä. Kuva: Fried Riedemann Vogel / EPA-EFE

Lappeenrantalaiset aikovat rakentaa ensi kesänä maailman korkeimman hiekkalinnan. Linnasta tulee 18 metriä korkea eli yhtä korkea kuin 6-kerroksisesta talosta.

Maailman tähän asti korkein hiekkalinna rakennettiin viime kesänä Saksassa. Se oli vähän alle 17 metriä korkea.

Hiekkalinnan rakentaminen alkaa Lappeenrannassa toukokuussa. Rakentaminen kestää 2 kuukautta.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä