Keskiviikko 21.8.2019 (radio)


Putin Suomessa

Presidentti Vladimir Putin kirjoittaa Presidentinlinnan vieraskirjaan.
Presidentit Putin ja Niinistö Helsingissä. Kuva: Alexei Druzhinin / EPA

Venäjän presidentti Vladimir Putin on vierailulla Suomessa. Putin saapui Suomeen keskiviikkona iltapäivällä.

Presidentti Sauli Niinistö otti Putinin vastaan Helsingissä. Presidentit ovat keskustelleet Presidentinlinnassa.

Presidenttien ilta jatkuu Suomenlinnassa, jossa he syövät illallisen.

Vierailu katukuvassa

Ihmiset odottelvat Putinin saapumissta.
Putinin vierailu kiinnosti helsinkiläisiä. Kuva: Laura Hyyti / Yle

Presidentti Putinin vierailu on näkynyt Helsingin keskustassa. Esimerkiksi Helsingin kauppatori on ollut koko päivän kiinni. Kauppatori on Presidentinlinnan vieressä.

Iso joukko poliiseja on varmistanut, että Putinin vierailu sujuu hyvin. Helsingin poliisi on saanut apua myös muualta Suomesta. Helsingissä on Putinin vierailun aikana yhtä paljon poliiseja muualta Suomesta kuin Helsingistäkin.

Helsingissä on järjestetty myös mielenosoituksia Putinia vastaan. Mielenosoitukset ovat olleet pieniä, mukana on ollut vain vähän ihmisiä. Mielenosoitusten teemana olivat Venäjän huonot ihmisoikeudet.

Junalippujen myynti

Konduktööri nousemassa junanvaunuun.
Konduktööriltä voi ostaa lipun myös tulevaisuudessa, mutta vain kortilla. Kuva: Roger Källman / Yle

Junalippujen myynti käteisellä rahalla loppuu kaukojunissa. Syyskuun alusta lähtien matkustajat voivat ostaa lippuja konduktööriltä vain maksukortilla.

Suurin osa matkustajista ostaa lipun jo ennen matkaa. Matkustajat voivat ostaa junalippuja esimerkiksi netistä, automaateista ja R-kioskeilta.

VR sanoo, että 99 prosenttia matkustajista ostaa junalipun ennen matkaa tai junasta kortilla.

Trump ja Tanska

Presidentti Donald Trump.
Presidentti Trump halusi ostaa Grönlannin. Kuva: Andrew Harrer / EPA

USA:n presidentti Donald Trump on perunut vierailun Tanskaan. Trump aikoi vierailla Tanskassa syyskuun alussa.

Presidentti Trump ei matkusta Tanskaan, koska Tanska ei halua myydä Grönlantia USA:lle. Trump sanoi vähän aikaa sitten, että USA haluaa ostaa Grönlannin.

Grönlanti on maailman suurin saari. Grönlanti kuuluu Tanskalle, mutta Grönlannilla on itsehallinto eli se päättää monista asioista itse.

Suurin osa Grönlannista on jään peitossa. Ilmastonmuutos kuitenkin sulattaa Grönlannin jääpeitettä. Jään alta paljastuu maata, jossa on esimerkiksi kalliita mineraaleja.

Suomen sää

Rannikkovartioston alus Helsingin edustalla
Kuva: Karoliina Simoinen / Yle

Sää on torstaina Länsi-Suomessa kuivaa ja aurinkoista. Muualla tulee sadekuuroja. Lämpötila on 15 ja 20 asteen välissä.

Perjantaina Suomeen saapuu uusia sateita.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä