Keskiviikko 22.1.2020 (radio)


Kunniaväkivalta

Naisen silhuetti ikkunaa vasten
Kunniaväkivallan uhrit ovat tavallisesti naisia. Kuva: Yle

Poliisi on kertonut tietoja kunniaväkivallasta Helsingissä.

Helsingin poliisi tutki viime vuonna yli 30 tapausta, jotka liittyivät kunniaväkivaltaan. Usein kysymyksessä oli pahoinpitely, eli tekijä esimerkiksi löi uhria niin, että uhri loukkaantui.

Kunniaväkivaltaa tehtiin tavallisesti vaimolle tai tyttärelle. Usein väkivaltaa oli maahanmuuttajien perheissä. Rikoksen tekijät ajattelivat, että he puolustavat perheen kunniaa.

Suomessa pahoinpitely on aina rikos. Usein uhri ei kuitenkaan uskalla puhua asiasta. Siksi kaikki tapaukset eivät tule poliisin tietoon.

Koronavirus

Terveysasema Wuhanissa ja hengityssuojaimella varustettu nainen
Monet kiinalaiset käyttävät hengityssuojaa, kun he yrittävät välttää koronavirusta. Kuva: Noel Celis / AFP

Kiinassa leviää uusi sairaus. Sairauden aiheuttaja on uudenlainen koronavirus. Se aiheuttaa samanlaisia oireita kuin keuhkokuume.

Kiinassa jo melkein 500 ihmistä on saanut viruksen, ja melkein 20 ihmistä on kuollut.

Sairaustapauksia on ollut eniten Wuhanin kaupungissa. Kiinan viranomaiset sanovat, että ihmisten ei ole nyt hyvä matkustaa Wuhaniin.

Pikkulasten vanhemmat

Henna Kapulainen ja Pasquale Romano ovat nostaneet kaksoset olkapäilleen.
Pikkulasten vanhemmat ovat tyytyväisiä. Kuva: Mikko Koski / Yle

Suomessa pikkulasten vanhemmat ovat tyytyväisiä elämään.

Tieto on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksesta. Tutkimuksessa pikkulasten vanhempia olivat aikuiset, joilla oli ainakin 1 alle 7-vuotias lapsi.

Melkein 90 prosenttia pikkulasten vanhemmista kokee, että heillä on hyvä elämä. Lapset tuovat elämään sisältöä.

Pikkulasten vanhemmat myös elävät terveellisemmin kuin muut samanikäiset aikuiset. He katsovat vähemmän televisiota ja juovat vähemmän alkoholia kuin muut aikuiset.

Yhdessä asiassa pikkulasten vanhemmilla menee huonommin kuin muilla. He nukkuvat vähemmän.

Sotaveteraanit

Sotaveteraanien liittokokous Kuopiossa.
Sotaveteraanien juhla 10 vuotta sitten. Kuva: YLE

Suurin osa Suomen sotaveteraaneista on nyt naisia.

Sotaveteraanit palvelivat Suomen armeijaa toisessa maailmansodassa. Toinen maailmansota loppui 75 vuotta sitten.

Sodassa miehet olivat sotilaita, naiset olivat esimerkiksi hoitajia ja keittäjiä. Monet naiset tekivät sodassa tärkeää työtä vaarallisissa oloissa.

Sotaveteraaneja elää vielä melkein 8000. He ovat jo yli 90-vuotiaita.

Vähän yli puolet sotaveteraaneista on nyt naisia. Syy on se, että naiset elävät usein pitempään kuin miehet.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä