Keskiviikko 23.11.2016 (radio)

 

Virastojen pomoille moitteita rahankäytöstä

Taskulaskin ja euroja.
Valtion virastoissa ei saa tuhlailla. Kuva: Ismo Pekkarinen / Yle

Valtion virastojen johtajat ovat saaneet huomautuksia rahankäytöstä

Virastojen johtajat ovat käyttäneet liikaa valtion rahaa esimerkiksi taksimatkoihin ja ravintoloihin.

Lisäksi virastojen johtajat eivät ole aina noudattaneet ohjeita, kun he ovat tehneet päätöksiä.

Tarkastajat ovat antaneet huomautuksen yli 40 viraston johtajille. Esimerkiksi Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä sai huomautuksen. 

Virastoja ja niiden työntekijöitä valvotaan tarkasti, koska virastot ovat valtion omistamia laitoksia. Ne hoitavat valtion tärkeitä tehtäviä yhteisillä verorahoilla.

 

Moni suomalainen on yksinäinen

 

Nainen katsoo ikkunasta ulos.
Moni suomalainen kokee yksinäisyyttä. Kuva: Arja Lehto / Yle

Suomessa on paljon yksinäisyyttä.

Ylen kyselyssä joka viides eli 20 % suomalaisista sanoi, että he ovat joskus yksinäisiä.

Kyselyssä ihmiset sanoivat, että he saavat eniten apua yksinäisyyteen ystäviltä, perheeltä ja sukulaisilta. Moni sai apua myös harrastuksista, joissa voi tavata muita ihmisiä.

Myös erilaiset järjestöt auttavat yksinäisiä. Esimerkiksi Suomen Punainen Risti, HelsinkiMissio ja Mannerheimin lastensuojeluliitto järjestävät ystäviä yksinäisille ihmisille ja perheille.

 

Ulkoministeri jää sairauslomalle

Timo Soini
Ulkoministeri Timo Soini jää sairauslomalle. Kuva: Markku Ojala / AOP

Ulkoministeri Timo Soini jää sairauslomalle.

Ulkoministeriö kertoo, että Soini menee huomenna lääketieteelliseen toimenpiteeseen. Toimenpide on suunniteltu etukäteen eikä se tullut yllätyksenä.

Soinin sairausloma kestää joulukuun alkuun asti.

 

Viking Line tilaa matkustajalaivan Kiinasta

Viking Linen alus Mariella Helsingin edustalla 1. syyskuuta 2015
Suomesta tehdään paljon laivamatkoja Tukholmaan ja Tallinnaan. Kuva: Aku Häyrynen / Lehtikuva

Ahvenanmaalainen laivayhtiö Viking Line tilaa uuden matkustajalaivan.

Laiva tilataan Kiinasta, ja se maksaa noin 190 miljoonaa euroa.

Viking Linen toimitusjohtajan mukaan laiva tilataan Kiinasta, koska se oli halvin vaihtoehot.

Silti myös suomalaisia firmoja osallistuu laivan rakennustöihin.

Laiva tulee Suomeen vuonna 2020, ja se alkaa kulkea Turusta Tukholmaan.

Laivaan mahtuu noin 2 800 matkustajaa.

 

Helsinki kokeilee uutta matkustuspakettia

Matkustajia kävelemässä rautaieaseman laiturilla.
Helsingin sisäisen liikenteen lippu maksaa nyt halvimmillaan 52 euroa kuukaudessa, mutta sitä voi käyttää vain julkisessa liikenteessä. Kuva: Teemu Salonen / Lehtikuva

Helsingissä kokeillaan uutta liikkumisen palvelupakettia.

250 eurolla kuukaudessa voi liikkua vapaasti Helsingin busseilla, metrolla, junilla ja raitiovaunuilla. Lisäksi pakettiin kuuluu joitakin taksimatkoja ja auton vuokra-aikaa.

Kokeilussa on mukana rajattu testiryhmä.

 

Mira Potkoselle hopeaa Euroopan mestaruuskisoissa

Mira Potkonen.
Mira Potkonen on menestynyt nyrkkeilyssä. Kuva: Yle

Mira Potkonen on nyrkkeillyt EM-hopeaa.

EM-kultaa sai venäläinen Daria Abramova.

Potkonen on saavuttanut tällä kaudella MM-pronssia ja olympiakisojen pronssia.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä