Keskiviikko 24.2.2021 (radio)


Uudenmaan koronarajoitukset

Muistutus turvavälien pitämisestä kauppakeskuksessa
Kuva: Petteri Sopanen / Yle

Koronarajoitukset kiristyvät Helsingin ja Uudenmaan alueella.

Esimerkiksi kaupoissa ja kuntosaleilla asiakkailla pitää olla 2 metrin turvavälit. Määräys koskee tiloja, joissa on yli 10 ihmistä. Määräys ei koske ravintoloita.

Määräys tulee voimaan torstaina, ja se on voimassa 14. maaliskuuta asti.

Suomen koronaluvut

Koronatartuntojen määrä Suomessa kasvaa. Keskiviikkona kerrottiin, että uusia koronatartuntoja on 590.

Uusia koronakuolemia on 3. Suomessa on kuollut yhteensä 737 ihmistä koronan takia.

Suomalaisten koronarokotukset

Koronarokotuspaikka Lohjan Tennari-urheiluhallissa.
Kuva: Petteri Bülow / Yle

Noin 300 000 suomalaista on saanut ensimmäisen koronarokotteen. Se tarkoittaa, että noin 5,5 prosenttia suomalaista on rokotettu jo kerran.

Eniten on rokotettu yli 80-vuotiaita. Yli 40 prosenttia heistä on saanut koronarokotteen.

Koronarokote annetaan kaikille 2 kertaa. Vain pieni osa suomalaisista on saanut jo 2 koronarokotetta.

WHO:n koronarokotteet

Valkoisiin suojahansikkaisiin puetut kädet pitelevät kasvosuojainta, jossa on sinisellä pohjalla Maailman terveysjärjestön WHO:n valkoinen logo.
WHO on Maailman terveysjärjestö. Kuva: Kaan Baytur / All Over Press

Maailman terveysjärjestö WHO on alkanut jakaa ilmaisia koronarokotteita köyhiin maihin.

Ensimmäiset ilmaiset koronarokotteet vietiin Afrikkaan Ghanaan. Ghana sai 600 000 koronarokotetta. Ghana aikoo rokottaa ensin terveydenhuollon työntekijöitä.

Rikkaat maat voivat tukea köyhempiä maita Maailman terveysjärjestön kautta. Päämäärä on, että koronarokotteita menee kaikkiin maihin.

Suomalainen ruokakala

silakkafileitä laatikoissa
Silakkaa kalastetaan Suomessa paljon. Kuva: Markku Sandell / Yle

Suomalaisen kalan käyttöä halutaan lisätä.

Nykyään suomalaiset syövät paljon kalaa, joka tuodaan ulkomailta. Kalaa tuodaan erityisesti Norjasta.

Suomessa kalastetaan paljon silakkaa. Kuitenkin vain pieni osa silakasta päätyy suomalaisten ruokapöytiin.

Toivotaan, että suomalaiset alkavat syödä enemmän silakkaa.

Torstain sää

sääkartta
Kuva: Yle

Suomeen virtaa lämpimämpää ilmaa. Keskiviikkona lumisateita ja jäätäviä sateita on liikkunut maan yli ja tiet ovat hyvin liukkaita.

Torstaina on poutaista. Vain etelässä voi sataa vähän vettä. Osassa Lappia on vielä vähän pakkasta, mutta muuten lämpötila nousee nollan yläpuolelle.

Selkouutisten nettisivu

Selkouutisten nettisivuilla on tekninen vika. Vian takia selkouutisten arkisto ei toimi.

Edellisten päivien selkouutisia voi kuitenkin katsella ja kuunnella Areenassa.

Selkouutisten tv-lähetykset Areenassa

Selkouutisten radiolähetykset Areenassa

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Videoita kuntavaaleista

Henkilö tiputtaa äänestyslipukkeen vaaliuurnaan.

Demokratia. Kunnan tehtävät. Kunnan päättäjät.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä