Keskiviikko 31.1.2018 (radio)


Trump haluaa jatkaa Guantanamon toimintaa

Tyytyväinen Trump
Doland Trump. Kuva: Win McNamee / Epa

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump haluaa jatkaa Guantanamon vankileirin toimintaa.

Trump on allekirjoittanut määräyksen, että vankilaan voidaan tuoda uusia vankeja.

USA:n edellinen presidentti Barack Obama, sanoi, että Guantanamon vankila pitää sulkea.

Monet maat ovat huolissaan siitä, että USA kohtelee vankeja huonosti Guantanamon leirillä, joka sijaitsee Kuubassa.

Sähkölaitteissa turvallisuusongelmia

Älypuhelin ja laturi.
Viallinen sähkölaite voi kuumentua. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Osa kauppojen sähkölaitteista ei ole turvallisia.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto kertoo, että se on poistanut kaupoista viime vuonna yli 150 sähkölaitetta turvallisuusongelmien takia.

Vikaa on eniten muuntajissa ja led-lampuissa. Viallinen sähkölaite voi aiheuttaa tulipalon.

Uudenlainen röntgenlaite otettiin käyttöön

Tyksin uusi säteilyannosta vähentävä kuvauslaite.
Uudenlaisessa röntgenlaitteessa voi seistä. Kuva: Nadine Karell

Turussa on otettu sairaalassa käyttöön uudenlainen röntgenlaite. Siitä tulee potilaalle vähemmän röntgensäteilyä, kuin vanhoista laitteista.

Uudenlaisessa röntgenlaitteessa voi seistä.  Lääkärit sanovat, että kuvista tulee silloin parempia.

Turun uusi röntgenlaite ottaa potilaasta myös kolmiulotteisia kuvia.

Pakettiautomaatit tulevat myös kotitaloihin

Postin työntekijöä pakettiautomaatilla.
Pakettiautomaatista ihmiset voivat hakea oman paketin tai lähettää paketin milloin vain. Kuva: Posti

Posti tuo pakettiautomaatteja tavallisiin taloihin.

Uusia pakettiautomaatteja tulee 500 taloon. Myös kauppakeskuksiin tulee paljon lisää pakettiautomaatteja.

Pakettiautomaatista ihmiset voivat hakea oman paketin tai lähettää paketin milloin vain.

Uusiin pakettiautomaatteihin voi tilata myös ruokaa kaupasta.

Pakettiautomaatteja lisätään, koska ihmiset tilaavat nykyään tavaroita paljon nettikaupoista.

Cheek-elokuva kertoo suositusta räppäristä

Antti Holma rappaa Cheekin roolissa Veljeni vartija -elokuvassa
Mäyttelijä Antti Holma rappaa Cheekin roolissa Veljeni vartija -elokuvassa. Kuva: Helsinki-filmi/Veljeni vartija -elokuva

Elokuva Suomen suosituimmasta rap-laulajasta Cheekistä on valmis. Se näytetään elokuvateatterissa ensimmäisen kerran tänään keskiviikkona.

Elokuvan nimi on Veljeni vartija. Se kertoo Cheekistä ja Cheekin eli Jare Tiihosen veljestä Jerestä.

Elokuva kertoo, millaisia veljet olivat lapsena ja miten Jaresta tuli suosittu räppäri Cheek. Elokuva kertoo myös poptähden vauhdikkaasta elämästä.

Lumisade vaikuttaa junaliikenteeseen

juna asemalla
Junaliikennettä vähennetään lumisateen takia Helsingissä. Kuva: Varpu Helpinen / Yle

Lumisateen takia junia kulkee huomenna vähemmän.

Junia vähennetään Helsingissä ja sen lähikaupungeissa.

Junafirma VR kertoo, että junavuoroja vähennetään, jotta raiteita päästään välillä puhdistamaan lumesta.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä