Koira

(Video käynnistyy, kun klikkaat kuvaa.)

Suomessa on yli 800 000 koiraa. Koiria on enemmän kuin pääkaupungissa asukkaita. Vaikka koiria on paljon, niillä kaikilla on omistaja. Suomessa ei ole kulkukoiria.

Kuvassa koiria koirapuistossa. Takana näkyy ihmisiä.
Suomessa on paljon koiria. Kuva: Jussi Siitarinen / Yle

Suurin osa Suomen koirista on rotukoiria. Suomen suosituin koirarotu on labradorinnoutaja. Koiran rooli suomalaisessa perheessä on muuttunut paljon. Ennen haluttiin, että koirasta on hyötyä.

Mies istuu veneessä metsästysase kädessä ja koira vierellä.
Koirasta voi olla apua metsästyksessä. Kuva: Seppo Nykänen

Koiran tehtävä oli vahtia taloa ja pihapiiriä tai lähteä ihmisen kaverina metsästämään. Nykyään koira on perheenjäsen. Monelle suomalaiselle koira on tärkeämpi kuin toinen ihminen.

Koiralla on aina nimi. Ennen koiralle annettiin koiran nimi, esimerkiksi Musti, Tessu tai Peni. Nimestä kuuli heti, että nyt puhutaan koirasta. Nykyään on tavallista antaa koiralle ihmisen nimi. Koiran nimi voi olla esimerkiksi Emma, Veera tai Topias. Joskus on vaikea tietää, puhuuko suomalainen koirasta vai lapsesta.

Koira vaaleanpunaisessa hupputakissa.
Koira on saanut uuden, hienon takin. Kuva: Wojciech Pacewicz/EPA

Monet ihmiset kohtelevat koiraa kuin ihmistä. Koiran kanssa nukutaan samassa sängyssä. Koiralle ostetaan kallista ruokaa, tavaroita ja jopa vaatteita. Koira voi saada syntymäpäivänä onnittelukortteja ja lahjoja. Koirille on omia hotelleja, päiväkoteja ja hoitolaitoksia.

Koira makaa selällään nahkasohvalla. Omistaja istuu vieressä ja rapsuttaa.
Mamman oma kultamussukka. Kuva: Mika Kanerva

Suomalaiset juttelevat koiralle samalla tavoin kuin ihmiselle. He myös näkevät koirassa samoja ominaisuuksia kuin ihmisessä. Monet puhuvat koiran tunteista eivätkä halua aiheuttaa rakkaalle lemmikille pahaa mieltä.

Kaikki koirat eivät kuitenkaan ole vain lemmikkejä. Jotkut tekevät tosi tärkeää työtä. Koiria työskentelee esimerkiksi opaskoirina eli ne auttavat näkövammaisia ihmisiä liikkumaan ulkona. Monet koirat työskentelevät tullin tai poliisin apuna. Ne etsivät esimerkiksi räjähteitä tai huumausaineita ja kadonneita tai kuolleita ihmisiä.

Tullimies koiran kanssa tarkastaa rekka-autoa.
Labradorinnoutaja auttaa tullimiestä. Kuva: Tulli.

Koiran hajuaisti on niin tarkka, että se haistaa monia asioita, joita ihminen ei näe. Koira voi esimerkiksi haistaa, onko talossa hometta tai kosteusvaurioita. Koirat voivat myös haistaa sairauksia, esimerkiksi sen, sairastaako ihminen syöpää.

Presidentti Sauli Niinistö, rouva Jenni Haukio ja koira Lennu ottivat vastaan joulutervehdyksiä Mäntyniemessä 15. joulukuuta.
Lennu odottaa joululahjoja. Mukana myös presidentti Niiinistö ja rouva Jenni Haukio. Kuva: Timo Korhonen / AOP

Suomessa on myös kuuluisia koiria. Esimerkiksi presidentin koirasta Lennusta on tullut kuuluisa. Lennu oli paikalla, kun eri järjestöt toivat presidentille joululahjoja. Suomalaisia nauratti, kun Lennu innostui kinkusta, jonka presidentti sai lahjaksi. Keväällä helsinkiläinen leipomo teki Lennulle oman nimikkoleivoksen. Leivoksessa on Lennun naama.

Presidentti Tarja Halonen ja Ransu-koira.
Ransu on haastatellut presidentti Tarja Halosta. Kuva: Heli Sorjonen/Yle

Suomen kuuluisin koira on Pikku Kakkosen Ransu. Ransu on toimittajakoira, joka on haastatellut monia presidenttejä.

Toimittajat: Merja Windia, Pälvi Tammi ja Pertti Seppä

Arkistotoimittajat: Tuuli Raento, Katriina Parviala ja Eila Haikarainen.

Videon editointi: Tiia Schwartz

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä