Lasten lihavuus (15.1.2015)

Lihava pieni lapsi lääkärin tutkittavana
Suomessa on paljon lihavia pikkulapsia. Kuva: AP Graphics Bank

Suomessa monet lapset ovat lihavia. Noin 25 prosenttia pojista ja noin 20 prosenttia tytöistä on lihavia. On epäterveellistä, että lapsi on liian lihava.

Lastentautien lääkäri Marketta Dalla Valle tutkii lihavia lapsia. Hän on huolissaan siitä, että monet lapset ovat lihavia jo ennen kouluikää. Lihavia pikkulapsia on nyt paljon enemmän kuin ennen.

Marketta Dalla Valle sanoo, että lapsi voi sairastua, jos hän on liian lihava. On lihavia lapsia, joilla on esimerkiksi tyypin 2 sokeritauti eli diabetes. Oikeastaan se on aikuisten sairaus.

Marketta Dalla Vallen mielestä lihava lapsi tarvitsee hoitoa. On tärkeää, että koko perhe osallistuu hoitoon. Perhe voi auttaa lasta. Lapsen paino laskee, jos perheen ruokatavat muuttuvat.

Lapset seisoskelevat hiihtovarusteissa.
Koululiikunta on tärkeää kaikille. Kuva: Yle

Myös liikunta on tärkeää, että lapsen paino laskee. Joskus lihavan lapsen ei tarvitse osallistua koulun liikuntatunnille, koska liikunta on hänelle vaikeaa. Marketta Dalla Vallen mielestä myös lihavan lapsen täytyy päästä mukaan koulun liikuntatunnille.

(Lukija Pertti Seppä)

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä