Lauantai 10.3.2018 (radio)

Puolueet haluavat parempia perhevapaita

Äiti ja vastasyntynyt vauva sairaalassa.
Äiti ja vauva sairaalassa. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Kaikki puolueet haluavat parantaa perhevapaita.

Suomessa syntyy nyt tosi vähän vauvoja. Vauvoja syntyi viime vuonna yhtä vähän kuin 150 vuotta sitten. Kaikki puolueet ajattelevat, että se on ongelma. Suomessa on tulevaisuudessa liian vähän veronmaksajia.

Yle kysyi puolueilta, mitä asialle pitäisi tehdä. Kaikki puolueet haluavat parantaa perhevapaita. Puolueet haluavat maksaa äideille ja isille korvauksia, että heillä on varaa olla pois töistä, kotona hoitamassa pikkulapsia. Moni puolue haluaa parantaa myös lasten palveluita. Esimerkiksi varhaiskasvatusta eli 5- ja 6-vuotiaiden opetusta päiväkodeissa halutaan parantaa.

Poliisi toivoo lisää poliiseja

Poliiseja Helsingin Narinkkatorilla.
Poliisiautoja jonossa Helsingissä. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva

Poliisi toivoo lisää virkoja.

Poliiseja on vähennetty viime vuosina ja heitä on nyt noin 7 200. Poliisijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo, että Suomeen tarvitaan noin 600 poliisia lisää. Kolehmainen sanoo, että esimerkiksi uusi alkoholilaki ja kansainvälinen terrorismi lisäävät poliisin töitä.

Poliisien ammattiliitto sanoo, että on hyvä idea kouluttaa lisää poliiseja.

Kuvat auttavat ymmärtämään

Askartelunohjaaja Marja Hietanen näyttää vanhaa valokuvaa pöydän ääressä istuville vanhuksille.
Kuva tukee vanhuksen muistia. Kuva: Mikko Koski / Yle

Kuvia käytetään joskus puheen apuna.

Kuvat auttavat ymmärtämään puhetta ja muistamaan asioita paremmin. Ne myös auttavat lasta, kun hän opettelee puhumaan. Myös vastaanottokeskuksissa kuvat ovat tärkeitä. Turvapaikanhakijat eivät osaa suomea heti. Monet heistä eivät osaa lukea ja kirjoittaa. Silloin auttaa, kun voi näyttää kuvaa.

Internetissä on Papunet.net -sivusto, josta voi ladata kuvia omaan puhelimeen tai tietokoneelle.

Kiviarkistosta etsitään metalleja

mies varastossa kivien kanssa
Ari Hevonkoski tutkii kivinäytteitä. Kuva: Yle

Maailmassa käytetään nykyään paljon akkuja.

Akkuja tarvitaan esimerkiksi sähköautoihin ja aurinkopaneeleihin. Akkuihin tarvitaan paljon metalleja: nikkeliä, kuparia, kobolttia ja litiumia. Metalleja etsitään myös Suomesta. Moni ulkomainen kaivosfirma haluaa tutkia kivipötköjä, joita on porattu Suomen kallioista. Kivinäytteitä pidetään valtion kiviarkistossa, joka on kymmenen varastorakennusta täynnä kivinäytteitä Lopen kunnassa.

Jos kivipötköstä löytyy metalleja, kannattaa ehkä avata kaivos siellä, mistä näyte on porattu.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Vuoden selväsanainen 2018

Kaksi naista. Toisella on kädessä mattopiiska ja toisella kunniakirja.

Vuoden selväsanainen on valittu. Voittaja on Kela-tärpit.

Suomen opiskelijoita: Valmistava luokka

Lapsia istumassa pulpeteissa, opettaja istuu myös

- Missä pallo on? kysyy opettaja Aleksi Koskinen. Valmistavan luokan koululaiset opiskelevat suomen kieltä.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä