Lauantai 14.4.2018 (radio)


Isku Syyriaan

Ranskan puolustusvoimien välittämässä kuvassa ranskalaiset Rafale-hävittäjät Saint-Dizierin sotilastukikohdassa
Ranskan puolustusvoimien välittämässä kuvassa ranskalaiset Rafale-hävittäjät Saint-Dizierin sotilastukikohdassa myöhään perjantai-iltana. Kuva: AFP

Yhdysvallat, Britannia ja Ranska ovat iskeneet viime yönä kolmeen kohteeseen Syyriassa.

Isku tehtiin useilla ohjuksilla. Syyrian armeija on sanonut, että kukaan ei kuollut. Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan kyse oli vastaiskusta. Tarkoitus oli heikentää Syyrian kykyä käyttää kemiallisia aseita.

Operaatio oli vastatoimi viime viikonlopun hyökkäykseen, joka tehtiin kemiallisilla aseilla Doumassa.

Niinistö ei yllättynyt

Sauli Niinistö
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Kuva: Yle

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on kommentoinut iskua Syyriaan. Isku ei ollut yllätys presidentti Niinistölle.

Hän sanoo, että isku on ollut odotettavissa, koska viime aikoina on jo kuultu dramaattisia uutisia. Niinistön mukaan viime yön isku oli rangaistus ja ennakkovaroitus.

Soini: Isku oli odotettu

Timo Soini
Ulkoministeri Timo Soini. Kuva: Tiina Jutila / Yle

Myös ulkoministeri Timo Soini (sin.) sanoo, että Yhdysvaltain ja liittolaisten isku Syyriaan oli odotettu. Soini muistuttaa, että kemiallisten aseiden käyttö on sotarikos.

Soini myöntää, että tilanteen kärjistyminen huolestuttaa.

Sitten ihan muihin aiheisiin

Lasten allergiat

Vauva.
Kosteuspyyhkeet ovat aiheuttaneet allergiaa vauvoille. Kuva: AOP

Pienillä lapsilla on allergioita enemmän kuin ennen. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan allergiaa voi estää kotona. Tutkimuksessa selvisi, että kosteuspyyhkeet ovat aiheuttaneet allergiaa.

Tutkija neuvoo pesemään kädet ennen kuin koskee vauvaan ja välttämään kosteuspyyhkeitä. Jos pyyhkeitä kuitenkin käyttää, vauva kannattaa vielä pestä vedellä.

Maito on laadukasta

Maitolasi.
Maito maistuu suomalaisille. Kuva: Pekka Sipilä / Yle

Suomalaiset tykkäävät juoda maitoa. Suomalainen maito on nyt tosi laadukasta ja siinä on vähän bakteereita. Suomessa yli 95 prosenttia maidosta kuuluu parhaaseen luokkaan.

Tilan pitää olla tarkkana hygieniasta ja huolehtia hyvin lehmistä, että se pääsee parhaaseen luokkaan.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Vuoden selväsanainen 2018

Kaksi naista. Toisella on kädessä mattopiiska ja toisella kunniakirja.

Vuoden selväsanainen on valittu. Voittaja on Kela-tärpit.

Suomen opiskelijoita: Valmistava luokka

Lapsia istumassa pulpeteissa, opettaja istuu myös

- Missä pallo on? kysyy opettaja Aleksi Koskinen. Valmistavan luokan koululaiset opiskelevat suomen kieltä.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Vuosi kotoutumiskoulutuksessa

Kuva Luksian videoblogisarjan lopetusjaksosta.

Uutisluokan päivä 2018

Kolme naisopiskelijaa.

Mukana myös Helsingin aikuisopiston peruskoulu

Suomen taidetta selkokielellä

Eero Järnefelt: Raatajat rahanalaiset/Kaski (1893).

Ateneumin selkokielinen ääniopas

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä