Lauantai 17.10.2020 (radio)


Urheilun koronariskit

Tauon paikka salibandykentällä.
Joukkueurheilussa pelaajat ovat lähellä toisiaan. Kuva: Yle

Viranomaiset kertovat ensi viikolla tarkemmin, missä urheilussa koronariski on suuri.

Hallitus suositteli torstaina, että esimerkiksi joukkueurheilu lopetetaan alueilla, joilla koronaepidemia kiihtyy. Urheilujärjestöt eivät ymmärrä, miksi esimerkiksi pallopelit ovat vaarallisia korona-aikana.

Urheilusta ja koronasta puhutaan nyt paljon. Perjantaina kerrottiin, että kuuluisa jääkiekkojoukkue Oulun Kärpät joutuu karanteeniin. Yhdellä joukkueen pelaajalla on koronatartunta. Kärppien seuraavat pelit pelataan myöhemmin.

Ranskan terrori-isku

Ranskalaisia poliiseja Bois d'Aulne -koulun edustalla 17. lokakuuta.
Mies murhasi opettajan koulun lähellä. Kuva: Yoan Valat / EPA

Ranskassa on tapahtunut terroristinen murha.

18-vuotias mies murhasi opettajan koulun lähellä. Mies myös katkaisi opettajan pään.

Opettaja oli historian opettaja. Hän näytti luokassa pilapiirroksia profeetta Muhammedista.

Murhaaja kuoli, kun poliisi ampui häntä. Poliisi on ottanut kiinni myös muita ihmisiä, jotka ehkä liittyvät murhaan.

Murha on järkyttänyt ranskalaisia. Presidentti Emmanuel Macron sanoo, että murha oli islamistinen terrori-isku.

Asunnottomien yö

Asunnottomien yö, yle tv1
Asunottomien yö -tapahtuma muistuttaa, että kaikilla ei ole kotia.

Lauantaina vietetään Asunnottomien yötä. Asunnottomilla ei ole kotia.

Suomessa oli viime vuoden lopussa noin 4600 asunnotonta, jotka elivät yksin. Lisäksi noin 260 perhettä oli ilman omaa kotia.

Suurin osa asunnottomista elää Helsingin seudulla. Siksi Helsingissä järjestetään lauantaina ruokailua ja terveysneuvontaa asunnottomille.

Asunnottomien yötä vietetään joka vuosi.

Lapin ensilumi

Ensilumi Joensuun Heinävaarassa 4. lokakuuta 2019.
Lapissa satoi jo lunta. Arkistokuva. Kuva: Ismo Pekkarinen / All Over Press

Lappiin on satanut ensilumi. Lauantaina aamulla lunta oli jopa monta senttimetriä. Lumisade jatkuu Lapissa viikonlopun ajan.

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä lunta voi sataa myös etelässä. Muuten sade on suuressa osassa maata vettä tai räntää.

Talvirenkaat

Nastarenkaisiin laitetaan yleensä hieman ylipainetta pakkasia silmälläpitäen.
Sää määrää, milloin talvirenkaita tarvitaan. Kuva: Raimo Torikka / Yle

Autoilijat voivat vaihtaa autoon talvirenkaat, kun sää niin vaatii.

Uusi tieliikennelaki ei enää anna päivämääriä renkaiden vaihtoon. Nastarenkaita voi käyttää aina, kun ne sopivat säähän.

Nastarenkaiden varsinainen käyttöaika on marraskuun alusta maaliskuun loppuun. Mutta autoilijan ei tarvitse vaihtaa autoon talvirenkaita, jos sää ja ajokeli pysyvät hyvinä.

Uusi tieliikennelaki tuli voimaan kesäkuussa.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä