Lauantai 18.5.2019 (radio)

Terveydenhuolto on kallistunut

Lääkäri kuuntelee potilaan keuhkoja.
Terveydenhuolto on nyt jopa 30 prosenttia kallimpaa kuin vuonna 2015. Kuva: Milla Takala / Lehtikuva

Terveydenhuolto on kallistunut enemmän kuin hinnat keskimäärin.

Terveydenhuolto on nyt 17 - 30 prosenttia kalliimpaa kuin vuonna 2015. Yleisesti kuluttajahinnat ovat nousseet noin 3 prosenttia vuodesta 2015.

Suurin hinnannousu on terveyspalveluissa, joihin valtio ja kunnat voivat hallinnolla vaikuttaa. Vuonna 2016 Kela-korvauksia leikattiin ja maksuihin tuli 50 euron omavastuu. Viime vuonna sairaalamaksut nousivat.

Tilastot kertovat, että reseptilääkkeiden hinnat ovat laskeneet melkein 20 prosenttia vuodesta 2015. Alennus ei kuitenkaan näy asiakkaalla. Syy on se, että samaan aikaan Kela-korvaukset laskivat.

Robotti auttaa sairasta lasta koulunkäynnissä

Tablettitietokone.
Oppilas voi esimerkiksi sairaalassa tai kotona käydä koulua robotin ja tabletin avulla. Kuva: Mikko Kuusisalo / Yle

Suomessa on otettu käyttöön koulurobotteja.

Pitkäaikaissairaat lapset voivat osallistua oman luokan opetukseen robotin avulla. Robotti on luokassa ja välittää videokuvaa lapselle, joka on kotona tai sairaalassa. Kuva näkyy oppilaan tablettitietokoneella.

Oppilas voi viitata ja puhua robotin kautta tabletin avulla. Hän voi myös kääntää robotin päätä, jossa on kamera.

Robotin avulla voi myös keskustella luokkakavereiden ja opettajan kanssa. Myös ryhmätöiden tekeminen on mahdollista robotin avulla.

Robotteja on käytössä noin 10 kunnassa.

Sri Lankassa on vietetty muistopäivää

Kaksi srilankalaista lukevat sanomalehteä kadulla.
Sri Lankassa sisällissodan päättymisen muistopäivää varjostaa terrorismin uhka. Kuva: M.A. Pushpa Kumara / AOP

Sri Lankassa on sisällissodan päättymisen vuosipäivä. Sisällissota päättyi 10 vuotta sitten.

Viikonloppuna on muistettu sodan uhreja. Turvatoimet ovat tiukat, koska maassa on ollut levotonta pääsiäisen terrori-iskujen jälkeen.

Sota Sri Lankan hallituksen ja tamilikapinallisten välillä kesti melkein 40 vuotta. Sodassa kuoli ainakin 100 000 ihmistä ja yli 20 000 ihmistä katosi.

Sodan jälkeen Sri Lankan talous lähti kasvuun. Maasta tuli suosittu turistikohde. Pääsiäisen terrori-iskut kuitenkin katkaisivat rauhallisen ajanjakson. Melkein 260 ihmistä kuoli, kun ääri-islamistit iskivät kirkkoihin ja hotelleihin.

Euroviisujen finaali on lauantai-iltana

Yleisnäkymä lavalla jossa euroviisujuontajat Assi Azar, Lucy Ayoub, Bar Refaeli ja Erez Tal.
Kuva: Abir Sultan / EPA

Eurovision laulukilpailun finaali on tänään. Finaalissa Israelissa Tel Avivissa on 26 maata.

Suomen euroviisuedustaja Darude eli Ville Virtanen karsiutui kilpailusta jo ensimmäisessä semifinaalissa.

Israelin yleisradioyhtiö kertoo, että myös popin supertähti Madonna esittää viisufinaalissa 2 kappaletta.

Lähetys euroviisuista alkaa Radio Suomessa kello 22.05 ja TV1:ssä kello 21.25.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Kuntavaalit: Videoita

Piirros, jossa kädet pitävät äänestyslippuja.

Demokratia. Kunnan tehtävät. Kunnan päättäjät.

Kuntavaalit: Sananselityksiä

Vaikeita sanoja kuntavaaleista.

Helsingin yliopiston opiskelijat selittävät politiikan vaikeita sanoja.

Kuntavaalit: Vaalitietoa

Kuvassa henkilö laittaa äänestyslipukkeen uurnaan.

Selkokeskus ja oikeusministeriö ovat julkaisseet tietoa kuntavaaleista selkokielellä.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä