Lauantai 26.11.2022 (radio)


Sähkö

Kuvassa neljäosainen pistorasia
Kaikkien kannattaa säästää sähköä. Kuva: Sannimari Lehtilä / Yle

Suomessa yritetään säästää sähköä. Tavoite on, että suomalaiset kuluttavat sähköä 10 prosenttia vähemmän kuin ennen.

Sähköä halutaan säästää, jotta sähköä riittää myös talvella. Pakkassäällä lämmitys kuluttaa paljon sähköä.

Myös sähkön kallistuminen hidastuu, jos sähkön kulutus vähenee. Siksi sähkön säästäminen auttaa kaikkia.

Marraskuun alussa sähkön kulutus väheni jo melkein 10 prosenttia. Viime viikolla sää kylmeni, ja sähkön kulutus väheni vain 3 prosenttia.

Iran

Mielenosoittajat ovat sytyttäneet tulipalon kadulla.
Kuva: EPA

Protestit ja mielenosoitukset jatkuvat Iranissa. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch kertoo, että poliisi on pidättänyt monta tuhatta mielensoittajaa.

Myös esimerkiksi opiskelijoita ja toimittajia on pidätetty. Ihmisoikeusjärjestö sanoo, että ihmisiä on pidätysaikana kidutettu.

Iranin mielenosoitusten yhteydessä on kuollut jopa 400 ihmistä. Joukossa on myös lapsia.

Iranin mielenosoitukset alkoivat, kun poliisi pahoinpiteli nuorta naista niin pahasti, että nainen kuoli. Poliisin mielestä nainen ei käyttänyt hijabia eli huivia oikealla tavalla.

Palvelut

Anonyymi kuva hoitajasta ja vanhuksesta vanhuksen kotona. Vanhus on menossa juuri sänkyyn makuulle.
Suomalaiset toivovat lisää palveluja vanhuksille. Kuva: Hilma Toivonen / Yle

Suomalaisten mielestä vanhuspalveluja ei ole riittävästi. 

Noin 50 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että vanhuspalveluja on liian vähän. Näin kertoo uusi kysely.

Enemmistö kyselyn vastaajista oli sitä mieltä, että terveyspalveluja on riittävästi. Vastaajat olivat erityisen tyytyväisiä liikunnan ja urheilun palveluihin.

Pääministerisuosikit

Pääministeri Sanna Marin eduskunnan suullisella kyselytunnilla Helsingissä 24. marraskuuta 2022.
Pääministeri Sanna Marin. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Pääministeri Sanna Marin on suomalaisten suosikki myös seuraavan hallituksen pääministeriksi. Näin kertoo Uutissuomalaisen kysely. 

Marin on SDP:n puheenjohtaja. Uutissuomalaisen kyselyssä toiseksi suosituin pääministeriehdokas on kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo.

Suomessa on vaalit ensi keväänä, huhtikuun alussa. Vaaleissa valitaan kansanedustajat Suomen parlamenttiin eli eduskuntaan. Vaalien jälkeen puolueet sopivat uudesta hallituksesta.

Sää

sääkartta

Sunnuntaina sataa vähän lunta. Lunta sataa Etelä-Suomessa ja Länsi-Suomessa. Lunta saadaan alle 5 senttimetriä. Koko maassa on sunnuntaina vähän pakkasta.

Maanantaina sataa vähän lunta Itä-Suomessa. Lämpötila on edelleen pakkasen puolella. Myöhemmin ensi viikolla sää vähän lauhtuu eli pakkanen heikkenee.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.35 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Selkouutiset 30 vuotta

Toimittajia ryhmäkuvassa.

Video kertoo 3 minuutissa, mitä selkouutisille on tapahtunut 30 vuodessa.

Katsojat kertovat

Neljä kasvokuvaa ja keskellä teksti Miksi seuraan selkouutisia?

Miksi seuraat selkouutisia? Miki, Nida, Johanna ja Sami kertovat.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä