Lauantai 27.6.2020 (radio)

TV:n selkouutisilla on kesätauko ja ne jatkuvat 17.8.
Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.

Valituksia opiskelijavalinnoista

opiskelijoita yliopiston kirjastossa
Opiskelijoita yliopiston kirjastossa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Kaikki suomalaiset eivät ole tyytyväisiä korkeakoulujen opiskelijavalintaan tänä keväänä.

Poikkeusolojen takia korkeakoulut ja yliopistot valitsivat paljon uusia opiskelijoita todistuksella. Korkeakoulut eivät voineet järjestää tavallisia valintakokeita koronarajoitusten takia.

Suomalaiset ovat tehneet opiskelijavalinnoista noin 100 kantelua eduskunnan oikeusasiamiehelle. Oikeusasiamies tutkii, ovatko korkeakoulut ja yliopistot toimineet lain mukaan, kun ne valitsivat paljon opiskelijoita todistuksilla.

Ukkospuuskat kaatoivat puita

Sähkölinjalle kaatuneita puita.
Ukkonen kaatoi puita sähköjohtojen päälle. Kuva on Joensuusta, Uimaharjun Ukkolasta. Kuva: PKS Sähkönsiirto Oy

Itä-Suomessa on ollut kovia ukkospuuskia eli pieniä myrskyjä. Ukkospuuskat alkoivat perjantaina illalla.

Tuulenpuuskat ovat kaataneet puita ja aiheuttaneet sähkökatkoja. Sähköfirmat ovat korjanneet Itä-Suomessa sähköjohtoja lauantaina. Puita kaatui myös esimerkiksi Joensuussa muutamien kesämökkien päälle. Ukkosen salamointi sytytti joitakin rakennuksia tuleen.

Lauantaina ukkospuuskat ovat liikkuneet Itä-Suomesta vähän etelään päin.

Metsämarjat kukkivat hyvin

Hilla
Suomuurain eli hilla. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Marjasadosta tulee ehkä hyvä. Monet metsämarjat kukkivat nyt paljon. Metsämarjat kukkivat hyvin, vaikka talvella ei ollut lunta Etelä-Suomessa. Esimerkiksi mustikkasato voi jäädä pieneksi silloin, jos lumi ei suojaa mustikkakasvia pakkaselta.

Luonnonvarakeskus kertoo, että mustikka on selvinnyt talvesta melko hyvin. Puolukka kukkii paljon ja suomuurain eli hilla kukkii tosi paljon.

Lämmin sää auttaa marjojen kukkien pölytystä, mutta kuivuus voi pienentää marjojen kokoa.

Uusia koronatartuntoja vähän

näytettä otetaan
Koronavirustesti otetaan nenän kautta. Kuva: Simon Eliasson / Yle

Uusien koronatartuntojen määrä on pysynyt Suomessa pienenä.

Lauantaina Suomessa on raportoitu 7 uutta koronatartuntaa. Viikon eli 7 päivän aikana uusia koronatartuntoja on raportoitu 56.

Yhteensä Suomessa on raportoitu noin 7 200 koronatartuntaa.

Sää

lapsi heittää vettä toisen lapsen päälle rannalla
Helteellä on kiva vilvoitella vedessä. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Sunnuntaina sää on laajalti poutainen eli ei sada. Myös aurinko paistaa.

Maan eteläosassa voi tulla ehkä yksittäisiä sadekuuroja.

Päivälämpötila on 25 ja 30 asteen välillä. Pohjoisessa lämpötila on 16 ja 22 asteen välillä.


Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä