Lauantai 27.8.2016 (radio)

Rauli-myrsky riehui lauantaina

Aallokko lyö laituriin.
Kova tuuli teki paljon vahinkoa lauantaina läntisessä ja keskisessä Suomessa. Kuva: Päivi Kuisma / Yle

Kova tuuli on aiheuttanut vahinkoja erityisesti Keski-Suomessa, Pirkanmaalla ja Pohjanmaalla. Tuuli kaatoi puita ja aiheutti laajoja sähkökatkoja.

Etelä-Pohjanmaalla 3-tiellä Ilmajoen kohdalla liikenne oli poikki tielle kaatuneiden puiden takia. Rauliksi nimetty myrsky kaatoi puita myös junaradalle Seinäjoen ja Vaasan välisellä rataosuudella.

Supon päällikkö huolissaan Forssan joukkotappelusta

Kari Harju
Suojelupoliisin turvallisuuspäällikkö Kari Harju uskoo, että jännitteitä turvapaikanhakijoiden ja kantasuomalaisten välillä on muuallakin kuin Forssassa. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Suojelupoliisin turvallisuuspäällikkö Kari Harju arvioi, että jännitteitä vastaanottokeskusten asukkaiden ja kantasuomalaisten välillä on muuallakin kuin Forssassa. Esimerkiksi Oulussa on rikottu moskeijan ikkunoita.

Forssassa tilanne kärjistyi tiistaina joukkotappeluksi forssalaisten ja vastaanottokeskuksen asukkaiden välillä.

Harjun mielestä kyse on kuitenkin yksittäistapauksesta, eikä järjestäytyneestä toiminnasta. Harju ei usko, että yleinen ilmapiiri Suomessa on kiristynyt viime aikoina. Esimerkiksi Soldiers of Odinin katupartioita on tällä hetkellä vähemmän kuin aikaisemmin.

Verovilpistä rangaistus 15-tuhannelle suomalaiselle

Veroilmoitus.
Verottaja lähettää tänä vuonna veronkorotuksen 15 000 suomalaiselle. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Jopa 15 000 suomalaista saa veronkorotuksen.

Korotus on rangaistus siitä, että henkilö ei ole kertonut verottajalle kaikkia tuloja tai on antanut tahallaan vääriä tietoja.

Suurin osa veronkorotuksista on alle 500 euroa, mutta mukana on myös paljon suurempia summia.

Ortodoksinen liturgia karjalan kielelle

Arkkipiispa Leo
Arkkipiispa Leo käänsi liturgian karjalan kielelle. Kuva: Toni Pitkänen / Yle

Karjalankielinen liturgia on julkaistu Kuopiossa. Liturgian on kääntänyt arkkipiispa Leo. Työ oli vaikea, koska se vaati hyvää karjalan kielen taitoa ja vahvaa teologian tuntemusta.

Karjalankielistä liturgiaa on kaivattu Suomen Karjalassa jo yli 100 vuotta.

Arkkipiispa Leo kertoo, että hän teki arkkipiispa Paavalin liturgian niin, että siinä korostuivat salaiset rukoukset.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Vuoden selväsanainen 2018

Kaksi naista. Toisella on kädessä mattopiiska ja toisella kunniakirja.

Vuoden selväsanainen on valittu. Voittaja on Kela-tärpit.

Suomen opiskelijoita: Valmistava luokka

Lapsia istumassa pulpeteissa, opettaja istuu myös

- Missä pallo on? kysyy opettaja Aleksi Koskinen. Valmistavan luokan koululaiset opiskelevat suomen kieltä.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä