Lauantai 28.10.2017 (radio)

Laulujoutsenilla poikaskato

joutsenia uiskentelemassa
Laulujoutsenilla on vain vähän poikasia tänä vuonna. Kuva: Vesa Vaarama / Yle

Laulujoutsenen pesintä näyttää epäonnistuneen tänä vuonna. Lintuharrastajat Pohjois-Suomessa kertovat, että joutsenparvissa näkyy vain vähän poikasia. Suurin osa linnuista on aikuisia joutsenia.

Esimerkiksi lintuharrastaja Pirkka Aalto näki ison parven laulujoutsenia Kemijärvellä lokakuun alussa. Hän laski, että parvessa oli aikuisia lintuja yli tuhat ja poikasia vain noin 50. Poikaset on helppo erottaa, koska ne ovat harmaita. Aikuiset joutsenet ovat kirkkaan valkoisia.

Lintuharrastajat sanovat, että joutsenen pesintä on ehkä epäonnistunut kylmän ja sateisen kesän takia.

Lintuharrastajat eri puolilla maata bongaavat joutsenia tämän viikonlopun aikana. Tarkoitus on selvittää, kuinka paljon joutsenia Suomessa nyt on.

Kelloja käännetään ensi yönä

Diimmuid sirdin dálveáigái
Talviaikaan siirrytään kääntämällä kelloa tunnin verran taaksepäin. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Suomi siirtyy ensi yönä talviaikaan.

Kelloja siirretään tunnin verran taaksepäin aamuneljältä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.

Talviaika on Suomen normaaliaika. Kesällä kuitenkin käytetään kesäaikaa, koska EU-maat ovat niin sopineet.

Tuomas Kyröstä selkokirjakummi

Nainen ja mies istuvat lavalla, molemmilla on mikrofonit kädessä.
Leealaura Leskelä Selkokeskuksesta haastatteli uutta selkokirjakummia kirjailija Tuomas Kyröä Helsingin kirjamessuilla. Kuva: Kaisa Kaatra/Selkokeskus.

Kirjailija Tuomas Kyrö on uusi selkokirjakummi. Hänet haastoi tehtävään edellinen kummi, kirjailija Eppu Nuotio.

Selkokirjakummius tarkoittaa sitä, että Tuomas Kyrön suosittu kirja Mielensäpahoittaja mukautetaan selkokielelle. Selkosuomeksi mukautettu kirja julkistetaan 2 vuoden kuluttua Helsingin kirjamessuilla.

Kaksi naista istuu pöydän takana. Edessä pöydällä pari kirjaa.
Johanna Kartio on mukauttanut selkokielelle kirjailija Eppu Nuotion kirjan Peiton paikka. Kuva: Kaisa Kaatra/Selkokeskus

Edellisen kummin Eppu Nuotion kirjoista selkokielelle mukautettiin Peiton paikka. Kirjan selkomukautuksen teki Johanna Kartio. Kirja on nyt julkistettu Helsingin kirjamessuilla.

Selkokirjakummin kausi on 2 vuotta. Kummiuden idea on tehdä tunnetuksi selkokielistä kirjallisuutta ja tarjota selkolukijoiden luettavaksi samoja suosittuja kirjoja, joita myös muut ihmiset lukevat.

Espanja purkaa Katalonian itsehallintoa

Espanjan pääministeri Mariano Rajoy
Espanjan pääministeri Mariano Rajoy määräsi, että Kataloniassa pidetään uudet vaalit joulukuussa. Kuva: Juanjo Martin / EPA

Espanja on alkanut purkaa Katalonian itsehallintoa.

Katalonia julistautui perjantaina itsenäiseksi. Espanja sanoo, että itsenäisyysjulistus on vastoin perustuslakia.

Espanja on hajottanut Katalonian alueparlamentin ja aluehallituksen ja määrännyt, että uudet vaalit pidetään joulukuussa. Espanja on myös erottanut Katalonian aluepoliisin päällikön ja kymmeniä virkamiehiä.

Katalonian johtoon on nimitetty Espanjan varapääministeri.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä