Lauantai 30.12.2017 (radio)

Itä-Suomen sähkökatkot

Tykkylumitilanne
Painava tykkylumi kaataa puita sähkölinjojen päälle. Kuva: PKS Sähkönsiirto Oy

Itä-Suomessa sähkökatkot ovat jatkuneet jo monta päivää.

Tänään lauantaina sähköt ovat olleet poikki yli 10 000 kotitaloudelta. Eniten sähkökatkoja on ollut Lieksassa, Suomussalmella, Ilomantsissa ja Hyrynsalmella.

Sähköyhtiöt korjaavat vikoja koko ajan, mutta uusia vikoja tulee samaa tahtia. Sähköyhtiöt sanovat, että voi kestää vuodenvaihteen yli, ennen kuin kaikkiin koteihin saadaan sähköt takaisin.

Sähkökatkot johtuvat tykkilumesta. Tykkylumi on kovaa lunta ja huurretta, joka kertyy puihin. Tykkylumi on painavaa. Se voi painaa puita sähkölinjojen päälle. Myös puun oksat ja latva voivat katketa tykkylumen painosta.

Presidenttien puhelu

Vladimir Putin ja Sauli Niinistö
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Suomen presidentti Sauli Niinistö. Kuva: AOP

Suomen ja Venäjän presidentit ovat keskustelleet puhelimessa. Suomen presidentti Sauli Niinistö soitti Venäjän presidentille Vladimir Putinille.

Niinistö ja Putin puhuivat puhelimessa esimerkiksi Suomen ja Venäjän suhteista ja arktisen alueen suojelemisesta. Presidentit puhuivat myös Pohjois-Koreasta ja Ukrainan konfliktista.

Puhelun aikana presidentit myös toivottivat toisilleen hyvää uutta vuotta.

Uudenvuoden tinat

Kaksi tinahevosenkenkää.
Perinteisessä uudenvuoden tinassa on paljon lyijyä. Lyijo on vaarallista ihmiselle ja ympäristölle. Kuva: Yle

Perinteisten uudenvuoden tinojen myynti loppuu kaupoissa tämän uuden vuoden jälkeen. Perinteisiä tinoja ei enää saa myydä, koska niissä on paljon lyijyä.

EU on luokitellut lyijyn ihmiselle vaaralliseksi aineeksi. Siksi lyijyn myynti kuluttajille kielletään koko EU:ssa maaliskuusta lähtien.

Jo tänä vuonna uudenvuoden tinoissa pitää olla varoitusetiketti. Etiketissä pitää varoittaa lyijystä.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes muistuttaa, että lyijy on vaarallista myös ympäristölle, Sen takia uudenvuoden tinoja ei saa heittää tavalliseen roskakoriin. Ne pitää viedä ongelmajätekeräykseen.

Tuhkarokkoa Göteborgissa

Hoitajaa pitää kädessään rokotusruiskua neuvolassa.
Suomessa melkein kaikki lapset rokotetaan tuhkarokkoa vastaan. Kuva: Yle

Ruotsissa Göteborgin kaupungissa useat ihmiset ovat sairastuneet tuhkarokkoon.

Tuhkarokkoon on joulukuun aikana sairastunut jo 10 ihmistä. Lääkärit uskovat, että sairastuneita tulee vielä lisää, sillä tuhkarokko tarttuu helposti.

Tuhkarokon oireita ovat korkea kuume, nuha, yskä ja ihottuma. Tuhkarokko voi aiheuttaa myös vakavia jälkitauteja kuten esimerkiksi keuhkokuumeen tai aivotulehduksen.

Suomessa tuhkarokkoon sairastuu vuosittain alle 5 ihmistä. Suomessa melkein kaikki ihmiset rokotetaan tuhkarokkoa vastaan.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uutisluokan päivä 2018

Kolme naisopiskelijaa.

Mukana myös Helsingin aikuisopiston peruskoulu

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Tulin Suomeen

Kaksi naista istuu lähekkäin ja hymyilee

Satu Leiskon uudessa selkokirjassa maahanmuuttajat kertovat elämästä Suomessa.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomi-koulut

Maila Eichhorn

Vuosi kotoutumiskoulutuksessa

Kuva Luksian videoblogisarjan lopetusjaksosta.

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä