Lauantai 3.11.2018 (radio)


Vihreiden puheenjohtaja

Pekka Haavisto
Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Pekka Haavisto on vihreiden uusi puheenjohtaja. Vihreä puolue valitsi uuden puheenjohtajan lauantaina.

Haavisto on kansanedustaja Suomen parlamentissa eli eduskunnassa. Hän voitti vihreiden puheenjohtajavaalin selvästi.

Haavisto on ollut vihreiden puheenjohtaja myös aikaisemmin, yli 20 vuotta sitten. Haavisto on ollut myös ministeri ja vihreiden presidenttiehdokas.

Uuden puheenjohtajan ensimmäinen tärkeä tehtävä on vaalikampanja. Eduskuntavaalit ovat jo 5 kuukauden päästä.

Vihreiden piti valita uusi puheenjohtaja, koska entinen puheenjohtaja Touko Aalto sairastui masennukseen. Aalto kertoi viime viikolla, että hän jättää puheenjohtajan tehtävät.

Italian myrsky

Palokunta siirtää pois tielle kaatunutta puuta Italian pohjoisosissa sijaitsevassa Lilianessa. Puu kaatui auton päälle surmaten kaksi ihmistä.
Palomiehet siirtävät pois puita, jotka ovat kaatuneet tielle. Kuva: EPA

Italiassa on kova myrsky. Myrsky on kestänyt jo monta päivää.

Ainakin 20 ihmistä on kuollut myrskyssä. Monet heistä jäivät puun alle, kun myrskytuuli kaatoi puita. Salamanisku tappoi 2 ihmistä perjantaina.

Monet tiet ovat Italiassa poikki, koska ne ovat jääneet veden ja mudan alle. Myös esimerkiksi kuuluisan Venetsian kaupungin kadut ovat veden alla.

Meteorologit ennustavat, että myrsky jatkuu Italiassa koko viikonlopun.

Pyhäinpäivä

Hautakynttilöitä haudalla
Pyhäinpäivänä haudoille viedään kynttilöitä. Kuva: Nina Keski-Korpela / Yle

Lauantaina on vietetty pyhäinpäivää. Pyhäinpäivänä suomalaiset muistavat kuolleita sukulaisia ja ystäviä. Siksi haudoille viedään kynttilöitä.

Pyhäinpäivä on vanha juhla. Nykyään monet suomalaiset viettävät ennen pyhäinpäivää halloweenia.

Halloween on tullut Amerikasta Suomeen. Erityisesti lapset tykkäävät halloweenista, kurpitsojen ja kummitusten juhlasta.

Naali

Naali
Naalilla on kaunis valkoinen turkki. Kuva: AOP

Naali eli napakettu voi kadota Suomesta ja muista Pohjoismaista kokonaan. Pohjoismaissa on enää noin 250 naalia. Ne elävät pohjoisen tunturialueella.

Naalit eivät ole tehneet Suomessa pesiä yli 20 vuoteen. Viimeksi naali teki pesän ja sai pentuja Suomessa vuonna 1996. Suomessa liikkuu 5 - 10 naalia vuodessa.

Aikaisemmin naaleja metsästettiin, koska naalilla on kaunis valkoinen turkki. Naaleja ei enää metsästetä, mutta nyt ilmaston lämpeneminen uhkaa naaleja.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä