Maanantai 1.1.2018 (radio)

Presidentti: Suomen juhlavuosi onnistui hyvin

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö astuu saliin uudenvuodenpuheen nauhoitusta varten.
Presidentti Sauli Niinistö saapuu uudenvuodenpuheen nauhoitukseen. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Suomen presidentti Sauli Niinistö on pitänyt uudenvuodenpuheen. Presidentti pitää Suomessa aina puheen vuoden ensimmäisenä päivänä. Niinistö oli tyytyväinen siihen, että Suomen itsenäisyyden juhlavuosi 2017 onnistui.

Presidentin mielestä oli hienoa seurata, kuinka Suomessa vietettiin itsenäisyyden sadan vuoden juhlaa ja juhlamieli valtasi ihmiset. Hän sanoi, että ihmiset ovat tunteneet aitoa iloa suomalaisuudesta.

Presidentti muisteli myös Suomen sisällissotaa, joka oli heti itsenäistymisen jälkeen vuonna 1918. Suomessa on hänen mielestään vieläkin sisällissodan arpia eli vanhoja haavoja.

Presidentti puhui myös taloudesta. Hän oli iloinen siitä, että Suomen talous on parantunut ja ihmiset ovat saaneet työpaikkoja. Niinistö halusi kuitenkin varoittaa ihmisiä velan kasvusta. Hän oli huolestunut myös nuorten syrjäytymisestä.

Uudenvuodenpuheessa presidentti käsitteli myös Suomen asemaa maailmassa. Hänen mielestään Suomen tilanne on vakaa.

Suomessa juhlittiin vilkkaasti

ihmiset kuvaavat ilotulituksia
Helsingissä ilotulitusta katsoi yli 70 000 ihmistä. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Vuoden vaihtumista juhlittiin monella eri tavalla Suomessa. Helsingissä järjestettiin suurin yleisötapahtuma. Siinä oli mukana yli 70 000 ihmistä. Suuria tapahtumia järjestettiin myös muissa kaupungeissa. Esimerkiksi Turussa oli mukana 20 000 ihmistä.

Poliisilla oli juhlimisen takia paljon töitä. Poliisi sai paljon hälytyksiä esimerkiksi humalaisten tappeluista. Mutta mitään vakavaa ei sattunut.

Hätäkeskuksiin soitettiin yöllä vuoden vaihtumisen jälkeen yli 3000 kertaa. Ihmiset soittivat hätäkeskuksiin esimerkiksi sen takia, että ilotulitteita eli raketteja ammuttiin kohti ihmisiä ja autoja.

Tänä vuonna vain muutama ihminen sai silmävamman ilotulitteista. Kaksi vuotta sitten silmävammoja sai melkein 30 ihmistä.

Vahva olut ei aiheuttanut ruuhkaa kaupoissa

lonkeroa laitetaan hyllyyn
Vahvat oluet ja lonkerot laitettiin ruokakauppojen hyllyihin vuoden vaihtumisen jälkeen. Kuva: Tero Valtanen / Yle

Uusi vuosi on laskenut vahvan oluen hintaa. Nyt on tullut voimaan laki, jonka mukaan myös ruokakaupat saavat myydä esimerkiksi vahvaa A-olutta. Ennen sitä on saanut myydä vain Alko.

Kauppojen hyllyillä oli heti aamulla vahvaa olutta ja esimerkiksi lonkeroa, joka on suosittua. Lonkero maksaa kaupassa kymmeniä senttejä vähemmän kuin Alkossa.

Suomalaiset eivät rynnänneet aamulla kauppoihin lakimuutoksen vuoksi.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä