Maanantai 14.10.2019 (radio)

Syyrian joukot kurdien avuksi

Turkin armeija siirtää kalustoa rintamalle.
Turkin armeija on siirtänyt lisää kalustoa Koillis-Syyrian kurdialueelle. Kuva: Sedat Suna / EPA

Syyrian armeijan joukot ovat saapuneet lähelle Turkin rajaa. Syyrian armeija auttaa kurdeja Turkin hyökkäystä vastaan. Kurdit ovat pyytäneet Syyrialta apua, koska Turkki on jatkanut hyökkäystä kurdialueelle.

EU moittii Turkkia hyökkäyksestä. EU-maiden ulkoministerit sanovat, että hyökkäys vaikeuttaa Syyrian rauhanprosessia ja aiheuttaa paljon kärsimystä tavallisille ihmisille.

Taloustieteen Nobel köyhyystutkijoille

Ruotsin keskuspankin taloustieteen palkinto Alfred Nobelin muistoksi mitali.
Taloustieteen Nobel-palkinto on mitali, jossa on kuva Alfred Nobelista. Kuva: Yle Uutisgrafiikka

Taloustieteen Nobel-palkinto on myönnetty kolmelle köyhyystutkijalle. Taloustieteen Nobel-palkinnon saavat amerikkalaiset Abhijit Banerjee, Michael Kremer ja ranskalaisamerikkalainen Esther Duflo.

He ovat tutkineet köyhyyden vähentämistä. Esimerkiksi sitä, miksi monet lapset oppivat hyvin koulussa tai eivät opi koulussa. Tutkimus auttaa tunnistamaan köyhyyden syitä.

Abhijit Banerjee, Michael Kremer ja Esther Duflo saavat yhteisen taloustieteen Nobel-palkinnon. Palkinto on noin 800 000 euroa. Sen antaa Ruotsin keskuspankki.

Juniin paremmat nettiyhteydet

Ihmisiä junassa.
Nettiyhteys katkeaa helposti junassa. Yhteys on myös hidas. Kuva: Riina Kasurinen/Yle

Junafirma VR haluaa parantaa junien nettiyhteyksiä. Nettiyhteys toimii junissa matkapuhelinverkon kautta. Yhteys toimii huonosti.

Matkapuhelinverkkofirmojen pitää rakentaa nopeat nettiyhteydet junaratojen lähelle ensi vuonna. Matkapuhelinverkkofirmat eivät halua rakentaa uutta verkkoa, koska verkon rakentaminen on kallista.

VR on kutsunut matkapuhelinverkkofirmat kokoukseen keskustelemaan, miten juniin saadaan parempi nettiyhteys.

Niinistö ja Haukio Japaniin

Sauli Niinistö och fru Jenni Haukio tittar på varandra.
Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio. Kuva: Pelle T. Nilsson / AOP

Presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio osallistuvat ensi viikolla Japanin uuden keisarin Naruhiton kruunajaisiin. Japanin edellinen keisari Akihito luopui vallasta keväällä. Uudeksi keisariksi tuli Akihiton poika Naruhito.

Kruunajaiset pidetään ensi viikon tiistaina Japanin pääkaupungissa Tokiossa. Presidentti Niinistö ja rouva Haukio osallistuvat silloin virallisiin juhlallisuuksiin ja juhla-aterialle Japanin keisarin palatsissa.

Presidentti Niinistö tapaa Japanin-matkalla myös Japanin pääministerin Shinzo Aben. Rouva Jenni Haukio vierailee muumi-teemapuistossa Hannon kaupungissa.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä