Maanantai 21.10.2019 (radio)


Suomalainen nimi tuo työtä

Helsingin yliopiston sosiologian tutkija Akhlaq Ahmad.
Tutkija Akhlaq Ahmad yllättyi, kuinka paljon nimi vaikuttaa työnhaussa. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Suomessa työpaikka löytyy helpommin, jos hakijalla on suomalainen nimi. Näin kertoo uusi suomalainen tutkimus.

Tutkimuksen teki Helsingin yliopiston tutkija Akhlaq Ahmad. Hän lähetti 5000 työhakemusta erikielisillä nimillä. Hakijoiden nimet keksittiin, ne eivät olleet oikeita.

Hakemukset kirjoitettiin niin, että hakijat olivat yhtä hyviä. Kaikki myös osasivat hyvin suomea.

Erot olivat isoja, Ahmad kertoo. Esimerkiksi Abdirashid Mohamedin nimellä työpaikkaa on paljon vaikeampi saada kuin Aino Hämäläisen nimellä.

Tutkimuksessa firmat kutsuivat työhaastatteluun eniten hakijoita, joilla oli suomalainen nimi. 1000 hakijasta kutsu tuli melkein 400 hakijalle.

Hakijat saivat vähemmän kutsuja työhaastatteluun, jos heillä oli irakilainen tai somalialainen nimi. 1000 hakijasta kutsun sai 134 hakijaa, jos nimet olivat irakilaisia.

Vähiten kutsuja tuli somalialaisille hakijoille. 1000 hakijasta kutsun sai vain 99 hakijaa, jos nimet olivat somalialaisia.

Tutkija Akhlaq Ahmad on yllättynyt siitä, että erot eri ryhmien välillä olivat näin isoja.

Stora Enson työpaikat

Stora Enson tehdas Oulussa. Kuva: YLE

Metsäfirma Stora Enso aikoo vähentää työntekijöitä.

Stora Enso vähentää Oulusta ehkä 135 työntekijää. Oulun tehtaalta vähennettiin työntekijöitä myös viime keväänä.

Stora Enso tekee Oulun tehtaalla paperia. Työntekijöitä tarvitaan vähemmän, koska tehtaan toiminta muuttuu.

Tehtaalla on 2 paperikonetta. Stora Enso alkaa valmistaa toisella paperikoneella pakkauspaperia ja sulkee toisen paperikoneen. Siksi työpaikat vähenevät.

Stora Enso tekee muutoksia Oulun tehtaalla, koska pakkauspaperin hinta maailmalla on noussut, mutta muun paperin hinta on laskenut.

Silja Europan kuolemantapaukset

Tallink Silja Europa saapumassa Tallinnasta Helsingin Länsiterminaaliin sunnuntaina 20. lokakuuta. Viron poliisi löysi laivalta sunnuntaiaamuna Tallinnan satamassa kaksi kuollutta nuorta aikuista.
Tallink Siljan Europa-laivan kuolemantapaukset eivät olleet rikoksia. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Viron poliisi ei ala tutkia Silja Europa -laivan kuolemantapauksia. Kuolemantapaukset tapahtuivat viikonloppuna.

Viron poliisi ei epäile rikosta. Kuolleissa ei ollut merkkejä väkivallasta.

Kuolleet olivat 25-vuotias nainen ja 21-vuotias mies. Heille tehdään vielä ruumiinavaus, että kuolemansyy selviää.

Sateinen tiistai

Ensilumi Joensuun Heinävaarassa 5.10.2019.
Pohjoisessa on jo lunta. Kuva: Ismo Pekkarinen / AOP

Tiistai on sateinen päivä.

Pohjoisessa sataa räntää tai lunta. Lunta voi tulla Lapissa yli 5 senttimetriä.

Etelässä sataa vähän vettä.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä