Maanantai 21.8.2017 (radio)

Turun puukotuksen pääepäillystä uutta tietoa

Turun perjantaisen puukotusiskun uhrien muistopaikka Turun kauppatorilla 19. elokuuta.
Poliisi esittää, että yhteensä viisi tekijää vangitaan epäiltynä Turun puukotuksista. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva
Poliisi esittää, että Turun puukotusten pääepäilty ja nelljä muuta epäiltyä vangitaan. Käräjoikeus päättää vangitsemisesta huomenna.

Puukotusten pääepäilty on 18-vuotias marokkolainen Abderrahman Mechkah. Hän oli hakenut turvapaikkaa Suomesta mutta ei saanut sitä. Sen jälkeen hän oli valittanut kielteisestä päätöksestä.

Turussa puukotettiin perjantaina kymmentä ihmistä. Heistä kaksi kuoli. Kaksi uhria on yhä sairaalassa tehohoidossa.

Suojelupoliisi oli saanut vihjeen

Suojelupoliisi eli Supo
Suojelupoliisi oli saanut vihjeen Turun puukotuksen pääepäillystä. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
Suojelupoliisi kertoo, että se sai pääepäillystä aiemmin vihjeen. Vihjeen mukaan mies vaikutti radikalisoituneelta ja hänen kerrottiin olevan innostunut ääriajattelusta. Vihjeeseen ei kuitenkaan liittynyt tietoa mistään suunnitelmasta.

Suojelupoliisi kertoo, että se saa paljon samanlaisia vihjeitä. Kaikki vihjeet tarkistetaan tärkeysjärjestyksessä.

Poliitikot kiirehtivät tiedustelulakia

Serveri.
Tiedustelulain uskotaan auttavan siinä, että väkivaltaisia iskuja voidaan estää. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle
Monet poliitikot vaativat nyt, että Suomen pitää saada nopeasti uusi tiedustelulaki. Tiedustelulaki tarkoittaa, että suojelupoliisi ja puolustusvoimat voivat tutkia esimerkiksi sitä, mihin maahan joku henkilö Suomesta soittaa tai lähettää sähköpostia.

Tiedustelulakia perustellaan sillä, että tiedustelun avulla voidaan ehkä estää esimerkiksi terrori-iskuja. Tiedustelulain takia pitää muuttaa myös Suomen perustuslakia. Siksi tiedustelulain käsittely kestää pitkään. Suomessa eduskunta päättää lakien muuttamisesta.

Pohjois-Amerikassa aurinko pimenee

Täydellinen auringonpimennys
Tältä täydellinen auringonpimennys Indonesiassa vuonna 2016. Kuva: EPA/ANDRE ADRIAN
Pohjois-Amerikassa on juuri nyt menossa täydellinen auringonpimennys. Auringonpimennys on laajin sataan vuoteen. Auringonpimennys syntyy, kun Kuu kulkee Auringon ja Maan välistä.

Auringonpimennystä voit seurata suorana lähetyksenä Yle Areenassa ja Ylen verkkosivulla osoitteessa yle.fi.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Kuntavaalien Selkotentti

Nainen.

Selkotentissä puhutaan politiikasta selkokielellä.

Politiikan sananselityksiä

Vaikeita sanoja kuntavaaleista.

Helsingin yliopiston opiskelijat selittävät politiikan vaikeita sanoja.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä