Maanantai 22.1.2018 (radio)

Ennakkoäänestys

Äänestyslippu
Ennakkoäänestää voi tiistai-iltaan saakka. Kuva: Derrick Frilund / Yle

Presidentinvaalien ennakkoäänestys on ollut vilkasta. Jo yli miljoona suomalaista on käynyt äänestämässä ennakkoon.

Maanantaina alkuillasta äänestysprosentti oli noin 28.

Ennakkoäänestys loppuu tiistai-iltana.

Selkouutisten kysely presidenttiehdokkaille 

Selkouutisten nettisivu, jonka otsikkona on Presidentinvaalit 2018.
Selkouutisten nettisivuilla kerrotaan presidentinvaaleista.

Presidentinvaalien varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntai. Vaaleissa valitaan presidentti 6 seuraavan vuoden ajaksi.

Presidentiksi pyrkii yhteensä 8 ehdokasta.

Selkouutiset teki kyselyn kaikille ehdokkaille. Ehdokkailta kysyttiin esimerkiksi sitä, miten ehdokas aikoo presidenttinä vaikuttaa siihen, että ketään ei kiusata töissä tai koulussa.

Selkouutisten nettisivuilla kerrotaan, mitä ehdokkaat vastasivat.

Sodanaikainen joukkohauta

1918 sisällissodan joukkohaudan muistomerkki Vierumäellä Heinolassa.
Sata vuotta vanha joukkohauta ja sen muistomerkki ovat keskellä vilkasta teollisuusaluetta Vierumäellä. Kuva: Juha-Petri Koponen / Yle

Heinolassa halutaan siirtää vanha joukkohauta uuteen paikkaan.

Hauta on Vierumäellä keskellä vilkasta teollisuusaluetta. Se halutaan siirtää kirkon hautausmaalle.

Joukkohauta on peräisin Suomen sisällissodan ajalta eli se on sata vuotta vanha. Haudassa on ehkä noin 300 vainajan eli kuolleen ihmisen jäänteet. He taistelivat sisällissodassa punaisten puolella.

Haudan siirtämiseen tarvitaan Itä-Suomen aluehallintoviraston lupa.

Uudenvuoden silmävammat

Suojalasit
Jos ampuu ilotulitteita, pitää käyttää suojalaseja. Kuva: Pekka Loukkola / Yle

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kertoo iloisen uutisen uudenvuoden juhlinnasta. Tänä vuonna pikkulapset eivät saaneet yhtään silmävammaa uudenvuoden raketeista.

Tukes kertoo, että tämä oli ensimmäinen kerta koko 2000-luvulla, kun alle 12-vuotiaat eivät saaneet silmävammoja uudenvuoden raketeista.

Ilotulitteet aiheuttivat vuodenvaihteessa 11 silmävammaa, joita piti hoitaa sairaalassa. Loukkaantuneista 3 oli alle 18-vuotiaita.

Kaikista potilaista vain yksi oli käyttänyt suojalaseja.

Sää lauhtuu

Tulevan tiistain, keskiviikon ja torstain sääennusteet kartalla.
Kuva: Yle

Säässä tapahtuu iso muutos tällä viikolla. Ilmatieteen laitos sanoo, että keskiviikon ja torstain välillä lämpötila voi muuttua yli 20 asteella.

Ilmatieteen laitoksen meteorologi Niko Tollman kertoo, että tiistaina koko maassa on vielä pakkasta. Myös maan etelä- ja keskiosissa pakkasta voi olla 20 astetta.

Keskiviikkona alkaa lauhtua eli sää lämpenee. Torstaina etelässä voi olla jo neljä tai viisi plusastetta, meteorologi Niko Tollman kertoo.

Etelässä sää on lauhaa loppuviikon ajan, mutta pohjoisessa jatkuu talvinen pakkassää.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä