Maanantai 23.3.2020 (radio)

Uusia rajoituksia voi tulla Suomeen

Autio ravintola Helsingissä.
Hallitus miettii esimerkiksi ravintoloiden sulkemista koronaviruksen takia. Kuva: Silja Viitala / Yle

Pääministeri Sanna Marin kertoo, että hallitus valmistelee uusia rajoituksia koronaviruksen takia. Esimerkiksi ravintolat voidaan sulkea ja liikkumista rajoittaa lisää.

Sisämininisteri Maria Ohisalo sanoo, että hallitus käsittelee asiaa vielä illalla.

Suomeen määrättiin viime viikolla valmiuslaki. Oikeusministeriöstä sanotaan, että jo nyt esimerkiksi Etelä-Suomesta ei kannata matkustaa muualle maahan kuin pakollisista syistä.

Ravintola-ala on valmis panemaan ravintolat kiinni, jos hallitus määrää niin. Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa sanoo, että nyt pitää ajatella terveyttä.

Suomessa on ainakin 700 todettua tartuntaa

Koronaviruksen näytteenotto Porvoossa
Koronanäytteen ottaminen. Kuva: Markku Rantala / Yle

Suomessa on tähän päivään mennessä todettu yhteensä 700 koronavirustartuntaa, jotka on varmistettu laboratoriossa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että sairaalahoidossa on 50 ihmistä. Tehohoidossa on 13 ihmistä.

Suomessa on tähän mennessä kuollut 1 ihminen koronaviruksen vuoksi. THL kertoo, että useita ihmisiä on jo toipunut sairaudesta ja päässyt kotiin.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä tartuntojen määrä on kasvanut. Perjantaista sunnuntaihin tartuntoja todettiin 184.

Suurin osa Suomessa todetuista covid-19-tapauksista on ollut lieviä, THL kertoo.

Kuntian talous kärsii

Suomen kuntien vaakunoita Kuntatalon käytävällä Helsingissä.
Kuntien vaakunoita. Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Kuntatalous kärsii paljon koronaepidemiasta.

Korona maksaa kunnille ainakin 1,5 miljardia euroa, mutta kukaan ei tiedä tarkkaa summaa. Suuri osa kuntien kustannuksista koostuu työntekijöiden palkoista.

Hallitus lupaa talousvaikeuksissa oleville kunnille lisäapua. Muun muassa kuntien verotulot vähenevät koronaepidemian takia. Se näkyy kuntien taloudessa jonkin ajan kuluttua.

Kuntaministeri Sirpa Paatero sanoi, että kuntien tilannetta arvioidaan parhaillaan. Paatero sanoi, että kuntien työntekijöitä voidaan ehkä siirtää muihin tehtäviin kunnan sisällä.

Olympialaisten siirtäminen

Tokio korona
Koronavirus on siirtämässä Tokion kesäkisoja Kuva: AOP

Japani sanoo, että Tokion kesäolympialaiset joudutaan ehkä siirtämään koronaepidemian takia. Näin sanoi Japanin pääministeri Shinzo Abe.

Tähän asti Japanin poliittinen johto on vakuuttanut, että olympialaiset pidetään alkuperäisessä aikataulussa. Kisojen oli tarkoitus alkaa 24. heinäkuuta.

Eilen Kansainvälinen olympiakomitea KOK vakuutti, että kisoja ei peruta. KOK lupasi päättää 4 viikon aikana, milloin kisat voidaan pitää.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä