Maanantai 25.10.2021 (radio)


Maskin käyttö

Kasvomaskia käyttävä henkilö aurinkoisena syyspäivänä Pasilassa 15. syyskuuta.
Junien matkustajat voivat nyt itse päättää, käyttävätkö he maskia. Kuva: Silja Viitala / Yle

Maskipakko junissa loppuu. VR kertoi asiasta maanantaina.

Matkustaja voi nyt itse päättää, käyttääkö hän junassa maskia vai ei. VR kuitenkin suosittelee, että maskia käytetään.

Maskipakko loppuu myös Helsingin seudun joukkoliikenteessä.

Busseissa, lähijunissa ja metrossa maski ei ole enää pakollinen. Maskia on kuitenkin hyvä vielä käyttää.

Koronaluvut

Hoitajia kulkee koronapotilaiden luo ovesta Tyksin teho-osastolla.
Hoitajilla on nyt paljon työtä koronapotilaiden takia. Kuva: Minna Rosvall / Yle

Koronapotilaiden määrä sairaaloissa kasvaa. Suomen sairaaloissa on nyt 215 koronapotilasta.

Viikonlopun aikana 11 ihmistä on kuollut koronan takia. Lisäksi viikonloppuna löydettiin noin 1730 uutta koronatartuntaa.

Viron koronarajoitukset

Pyyntö osoittaa negatiivinen koronatodistus hotellin vastaanotossa Tallinnassa 5. lokakuuta 2021.
Koronapassi on nyt tarpeen kaikille, jotka käyvät Virossa. Kuva: Teemu Salonen / Lehtikuva

Suomen naapurimaassa Virossa on tullut voimaan uusia koronarajoituksia.

Virossa on nyt maskipakko esimerkiksi busseissa ja kaupoissa.

Aikuiset pääsevät elokuviin, teattereihin ja konsertteihin vain, jos heillä on koronapassi.

Viron koronarajoitukset ovat voimassa 10. tammikuuta asti.

Virossa toivotaan, että koronarajoitukset vähentävät koronapotilaiden määrää sairaaloissa.

Naton pääsihteeri

Jens Stoltenberg ja Sauli Niinistö tiedotustilaisuudessa Presidentinlinnassa.
Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja Suomen presidentti Sauli Niinistö. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Sotilasliitto Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on vierailulla Suomessa. Stoltenberg keskusteli maanantaina presidentti Sauli Niinistön kanssa.

Stoltenberg arvioi, että Suomi voi auttaa Natoa parantamaan suhteita Venäjään. Sotilasliitto Naton ja Venäjän suhteet ovat nykyään huonot.

Suomi ei ole sotilasliitto Naton jäsen, mutta Suomi tekee paljon yhteistyötä Naton kanssa.

Tämän viikon perjantaina presidentti Niinistö vierailee Venäjällä ja tapaa Venäjän presidentti Vladimir Putinin.

Elokuvapalkinto

Nasra (Yasmin Warsame) halaa Guledia (Omar Abdi).
Haudankaivaja Guledia näyttelee helsinkiläinen Omar Abdi. Kuva: Arttu Peltomaa / BUFO

Suomalainen elokuva on voittanut palkinnon Afrikassa.

Voittajaelokuvan nimi on Guled & Nasra, ja se on somalinkielinen.

Elokuvan ohjaaja on suomalais-somalialainen Khadar Ayderus Ahmed.

Palkinto tuli Fespaco-elokuvajuhlilla. Fespaco on Afrikan tärkein elokuvajuhla.

Guled & Nasra voitti elokuvajuhlien pääpalkinnon. Palkinto on 30 000 euroa.

Tiistain sää

sääkartta

Lumisateet jatkuvat pohjoisessa.

Tiistaina lunta sataa Keski- ja Pohjois-Lapissa. Etelä-Lapissa sataa vettä.

Muualla Suomessa tulee vain paikoin vettä tai tihkua eli hyvin heikkoa sadetta.

Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila on tiistaina +5 ja +10 asteen välillä, Lapissa -5 ja +1 asteen välillä.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä