Maanantai 25.1.2021 (radio)

Koronarajoituksia ei nyt pureta

Sanna Marin saapumassa Säätytalolle Helsingissä
Pääministeri Sanna Marin kiirehti hallituksen neuvotteluun koronarajoituksista. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Suomen hallitus kertoi tänään uusista keinoista torjua koronaviruksen muunnoksia.

Kaikki koronarajoitukset pysyvät voimassa. Mitään rajoituksia ei nyt pureta.

Hallitus sanoi myös, että ensin tehdään kaikki aikuisia koskevat rajoitukset. Vasta sitten annetaan lapsille lisärajoituksia.

Pääministeri Sanna Marin vetosi myös kaikkiin, että nyt jokainen menee testiin, vaikka oireet ovat lieviä.

Suomen koronatartunnat

Nainen menee koronatestiin.
Koronatestauspaikka on tehty parakkiin. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Suomessa on raportoitu 192 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tartuntojen määrä on noussut viime viikkojen aikana. Lisäksi kerrottiin, että koronaviruksen aiheuttamiin oireisiin on kuollut 11 uutta potilasta.


Rajalla koronatestausta

Ilmakuva Rajavartiolaitoksesta, joka suorittaa rajatarkastuksia Torniossa.
Tornion rajanylityspaikalla seurataan nyt tarkasti liikennettä koronan takia. Kuva: Juuso Stoor / Yle

Pohjois-Suomessa Torniossa on tänään avattu massatestaukseen tarkoitettu koronatestauspiste.

Siellä testataan ihmiset, jotka kulkevat rajan yli, Suomen ja Ruotsin välillä. Testauspiste aukeaa aamulla kello 7 ja sulkee illalla kello 19.

Suomen hallitus haluaa, että ihmiset vähentävät kulkemista rajan yli.

Rajan yli saa matkustaa vain, jos se on todella välttämätöntä.

Ranskassa huono koronatilanne

Ranska tiukentaa rajoituksia parantaakseen maan vaikeaa koronatilannetta.
Ranskan isoissa kaupungeissa on illalla ja yöllä ulkonaliikkumiskielto.

Ranskassa tutkijat kertovat, että tämä viikko on tärkeä koronan kannalta.

Tutkijat sanovat, että Ranskassa pitää jo varautua hätätilaan. Ranskassa on viikon aikana ollut joka päivä yli 20 000 uutta tartuntaa.

Tutkijat sanovat, että hallituksen pitää asettaa uusia tiukkoja koronarajoituksia.

Ranskassa isoissa kaupungeissa on ollut esimerkiksi ulkonaliikkumiskielto illalla ja yöllä. Siitä huolimatta koronatartunnat leviävät kovaa vauhtia.

Meren jää ei kestä

Suomenlahden jäätä tammikuussa 2021.
Meren jäällä on lunta ja sohjoa. Niiden alla on vain ohut jää. Kuva: Katri Mannonen / Yle

Meren jäälle ei kannata nyt mennä.

Merivartiosto muistuttaa, että jäät ovat heikkoja koko Suomenlahden alueella.

Vesi- ja lumisateet ovat heikentäneet meren jäätymistä. Lumi toimii eristeenä, eikä merivesi pääse jäätymään kunnolla.

Kunnon teräsjäätä pitää olla ainakin 5 senttiä, jotta se kestää ihmisen painon.

Huomenna sataa lunta

kartta

Huomenna tiistaina Lapissa sataa lunta.

Iltapäivällä lunta alkaa sataa maan etelä- ja itäosassa.

Lämpötila on nollassa tai vähän pakkasella. Lapissa pakkanen on 6 ja 11 asteen välillä.

Viikon loppupuolella sää kylmenee.




Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 (ei kesällä) ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Kuntavaalien Selkotentti

Nainen.

Selkotentissä puhutaan politiikasta selkokielellä.

Politiikan sananselityksiä

Vaikeita sanoja kuntavaaleista.

Helsingin yliopiston opiskelijat selittävät politiikan vaikeita sanoja.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä