Maanantai 31.10.2017 (radio)

Uusi jäänmurtaja

Jäänmurtaja Polaris kuvattuna Artechin telakalla Helsingissä.
Jäänmurtaja Polaris Kuva: Tiina Jutila / Yle

Suomen valtio on saanut uuden jäänmurtajan. Jäänmurtaja Polaris auttaa laivoja sitten, kun meri jäätyy. Polaris pystyy murtamaan melkein 2 metriä paksua jäätä.

Uusi jäänmurtaja on rakennettu Helsingissä. Se käy dieselillä ja maakaasulla. Laivan 4 moottorissa on tehoa yhteensä 30 000 hevosvoimaa.

Suomessa on Polariksen lisäksi 7 isoa jäänmurtajaa.

Tieto-Finlandiasta kilpailee 6 kirjaa

Tietofinlandia-palkintosaajaehdokkaat Helsingissä 31. lokakuuta.
Tieto-Finlandian ehdokkaat ja heidän kirjansa. Kuva: Katriina Laine / Yle

Tietokirjojen Finlandia-palkinnon ehdokkaat on kerrottu. Ehdokkaina on 6 kirjaa.

Yksi niistä kertoo nationalismin eli kansallismielisyyden noususta Euroopassa, toinen kertoo itsenäisen Suomen kulttuurihistoriasta. Ehdokaskirjojen aiheita ovat myös politiikan vaikea kieli, taiteilija Rut Bryk ja Kiinan yhden lapsen politiikka. Yksi Tieto-Finlandia-ehdokas kertoo karhusta.

Voittajan valitsee kirjailija Jörn Donner ja kertoo sen 24. marraskuuta.

Elokuva yrittää Golden Globe -ehdokkaaksi

Selma Vilhunen, Paula vesala ja Linnea Skog
Selma Vilhunen (vas.), Paula Vesaja ja Linnea Skog. Kuva: Tomi Hinkkanen

Elokuva Tyttö nimeltä Varpu yritetään saada mukaan amerikkalaiseen Golden Globe -kilpailuun. Elokuvaa esitetään Hollywoodissa kilpailun tuomareille. Golden Globe -ehdokkaaksi yrittää yli 70 elokuvaa, ja niistä valitaan 5.

Tyttö nimeltä Varpu on naisten elokuva: ohjaaja on Selma Vilhunen ja pääosia näyttelevät Paula Vesala ja 12-vuotias Linnea Skog. Elokuva kertoo tytöstä, joka lähtee etsimään isäänsä.

Parakkikouluissa tuhansia lapsia

Kiiruun koulun parakkirakennuksia.
Parakkikouluja on eri puolilla Suomea. Kuva: Petra Ristola / Yle

Tuhannet lapset käyvät koulua parakeissa.

Suomessa on paljon koulutaloja, joissa on hometta esimerkiksi lattioiden alla. Sellaisessa talossa ilma on epäterveellistä. Moni koulu on siirretty parakkeihin siksi aikaa, kun koulutaloa korjataan tai rakennetaan uusi.

Esimerkiksi Porvoossa lapset ovat opiskelleet parakissa jo 2 talvea. Parakissa on talvella kylmä ja joskus wc:t jäätyvät. Koululainen Benjamin Lindgren sanoo kuitenkin, että parakkikoulu on parempi kuin vanha koulu, koska parakissa on helpompi hengittää.  

Perunapellosta tuli tryffelipelto

pohjantryffeli dosentti Seppo Huhtisen kädellä
Tryffeli kasvaa maan alla. Kuva: Yle / Markku Sandell

Tryffelisieniä kasvaa yllättävissä paikoissa. Turun läheltä Ruskosta löytyi paljon tryffeleitä omakotitalon pihasta, vanhasta perunapellosta. Tryffeleitä on alkanut löytyä Suomesta sen jälkeen, kun koiria alettiin 10 vuotta sitten opettaa etsimään niitä. Suomesta on löytynyt myös uutta lajia kuulastryffeliä, jota on löytynyt myös Amerikasta mutta ei muualta Euroopasta. 

Tryffeli on kallista herkkua - se maksaa monta tuhatta euroa kilo.    

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Kuntavaalien Selkotentti

Nainen.

Selkotentissä puhutaan politiikasta selkokielellä.

Politiikan sananselityksiä

Vaikeita sanoja kuntavaaleista.

Helsingin yliopiston opiskelijat selittävät politiikan vaikeita sanoja.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä