Maanantai 3.2.2020 (radio)

Lakot

Prisman sisäänkäynti
Lakko voi sulkea Prisma-tavaratalot pariksi päiväksi. Kuva: Mesut Turanb / Lehtikuva

Isot lakot uhkaavat kauppoja ja kiinteistöpalvelualaa.

Työntekijöiden järjestö PAM sanoo, että lakko alkaa kahden viikon kuluttua. Lakkoon osallistuu ehkä noin 50 000 työntekijää.

Lakko koskee aluksi S-ryhmää. Lakon takia esimerkiksi kaikki Suomen Prisma-tavaratalot menevät kiinni 2 päivän ajaksi viikolla 8 eli Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla.

Myös metsäteollisuudessa lakot jatkuvat. Lakkojen takia esimerkiksi monet paperi- ja sellutehtaat ovat kiinni.

Kaikki lakot johtuvat siitä, että työnantajat ja työntekijät eivät pysty sopimaan työajoista ja palkoista.

Ilmastorahasto

Oikeusministeri, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson (vas.), sisäministeri, vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo, pääministeri Sanna Marin, valtiovarainministeri, keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni ja opetusministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson hallituksen johtoviisikon tiedotustilaisuudessa Helsingissä 3. helmikuuta.
Ilmastorahastosta kertoivat hallituspuolueiden puheenjohtajat Anna-Maja Henriksson, Maria Ohisalo, Sanna Marin, Katri Kulmuni ja Li Andersson. Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

Hallitus aikoo perustaa ilmastorahaston.

Rahastosta ohjataan satoja miljoonia euroja erilaisiin ilmastotoimiin. Rahat ilmastorahastoon tulevat Valtion kehitysyhtiö Vaken tuotoista.

Hallituksen tavoite on, että Suomi on 15 vuoden kuluttua hiilineutraali eli Suomi ei enää lisää kasvihuonekaasupäästöjä ilmakehään. Jos Suomi aikoo päästä tähän tavoitteeseen, Suomen pitää vähentää päästöjä ja kasvattaa hiilinieluja.

Hallituspuolueet ovat tänään pohtineet yhdessä Suomen ilmastoratkaisuja. Kokous jatkuu huomenna. Silloin puhutaan työllisyydestä.

Puolueen perustaminen

Kannattajakortteja Sininen tulevaisuus -puolueen rekisteröimistä varten.
Sininen tulevaisuus -puolue keräsi kannattajakortteja vuonna 2017. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Uuden puolueen perustaminen voi tulevaisuudessa olla helpompaa kuin nyt.

Oikeusministeriö valmistelee lakiesitystä, jonka mukaan uuden puolueen perustamista varten voidaan kerätä myös sähköisiä kannattajakortteja.

Tällä hetkellä hyväksytään vain paperiset kannattajakortit. Niihin tarvitaan allekirjoitus vähintään 5000 ihmiseltä, ennen kuin uusi puolue pääsee puoluerekisteriin.

Sähköisten kannattajakorttien kerääminen voi olla helpompaa ja nopeampaa. Asiantuntijat sanovat, että uudistuksen jälkeen pienpuolueiden määrä Suomessa voi ehkä kasvaa.

Frozen 2

Elsa tanssii ja lennättää jääkiteitä Frozen elokuvassa
Elsa on Frozen-elokuvan sankaritar. Kuva: All Over Press / Wenn

Lasten elokuva Frozen 2 rikkoo katsojaennätyksiä.

Frozen 2 on Disneyn animaatioelokuva. Se on jatko-osa elokuvalle Frozen - huurteinen seikkailu.

Jo ensimmäinen Frozen-elokuva oli tosi suosittu, mutta jatko-osa on noussut kaikkien aikojen katsotuimmaksi animaatioelokuvaksi Suomessa.

Frozen 2 tuli Suomessa ensi-iltaan joulupäivänä. Tähän mennessä sen on nähnyt jo yli puoli miljoonaa katsojaa.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä