Maanantai 5.10.2020 (radio)

Koronavirus Suomessa

Vaasan yliopiston ovet ovat jälleen kiinni ja opetus annetaan etänä.
Vaasan yliopiston ovet ovat kiinni ja opetus annetaan etänä. Kuva: Sebastian Björklund / Yle

Aluksi uusia tietoja koronaviruksesta.

Koronavirus leviää nopeasti Vaasan sairaanhoitopiirissä. Vaasan kaupunki kieltää yli 50 henkilön kokoontumiset. Vaasassa on karanteenissa lähes 1000 henkilöä.

Yhteensä Suomessa todettiin päivässä 164 uutta koronatartuntaa. Uusia tartuntoja on 2 viikon aikana todettu yli 900 enemmän kuin aikaisemmin. Eniten tartuntoja on pääkaupunkiseudulla.

Suomessa on todettu 1 uusi kuolema, joka liittyy koronavirukseen. Suomessa on nyt kuollut koronaviruksen takia 346 ihmistä.

Suomen talous

VM:n ennuste bkt:n muutokselle
VM:n ennuste bkt:n muutokselle. Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Valtiovarainministeriö on muuttanut arviota Suomen taloudesta.

Ministeriö sanoo nyt, että Suomen talous pienentyy tänä vuonna 4,5 prosenttia. Kesällä valtiovarainministeriö arvioi, että Suomen talous pienentyy tänä vuonna jopa 6 prosenttia.

Valtiovarainministeriö arvioi, että ensi vuonna Suomen talous kasvaa noin 2,5 prosenttia. Tämä ministeriön arvio toteutuu vain, jos koronaviruksen leviäminen loppuu.

Pariisin baarit ja kahvilat kiinni

Pariisilainen kavhila
Pariisissa suljetaan kahvilat ja baarit uudestaan. Kuva: Chritophe Petit Teson / EPA

Ranskan pääkaupungissa Pariisissa suljetaan baarit ja kahvilat kokonaan. Sulku kestää 2 viikkoa. Ravintolat pysyvät auki.

Koronavirus on levinnyt Pariisin baareissa ja kahviloissa.

Vuoden selväsanainen

Palkinnonsaajat Sonja Tanttari ja Taina Taskinen ja eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen.
Vuoden selväsanainen -palkinnon saivat aluehallintovirastojen selkeän kielen koulutuksen työryhmä ja verkkosivu-uudistuksen työryhmät. Voittajan valitsi eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Palkinnot jaettiin Pikkuparlamentissa 5. lokakuuta 2020. Palkinnon vastaanottivat Sonja Tanttari ja Taina Taskinen. Kuva: Hanne Salonen / Eduskunta

Aluehallintovirastot on palkittu selkeästä kielestä. Vuoden selväsanainen -palkinto annetaan aluehallintovirastojen työryhmille, jotka ovat tehneet selkeän kielen koulutusta ja uudistaneet nettisivuja.

Aluehallintovirasto esimerkiksi valvoo, että ihmisten perusoikeuksia ei rikota.

Aluehallintovirastoissa tämä vuosi on selkeän kielen teemavuosi. Virastot antavat selkeän kielen koulutusta kaikille työntekijöille.

Aluehallintovirastolla on myös uudet nettisivut. Uudet nettisivut ovat selkeämmät kuin entiset nettisivut. Tekstit on kirjoitettu uudelleen, jotta ne ovat selkeämmät kuin ennen.

Voittajan valitsi eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen. Jääskeläisen mielestä on tärkeää, että viranomaisen kieli on selkeää.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Videoita kuntavaaleista

Henkilö tiputtaa äänestyslipukkeen vaaliuurnaan.

Demokratia. Kunnan tehtävät. Kunnan päättäjät.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä