Perjantai 13.9.2019 (radio)

Rehn: Ei velkaelvytystä

pääjohtaja Olli Rehn, Suomen Pankki
Olli Rehn. Kuva: Markku Rantala / Yle

Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo, että Suomen ei kannata elvyttää taloutta lisää, ei ainakaan velkarahalla. Rehn sanoo, että Suomen valtiolla on jo niin paljon velkaa, että sitä ei kannata ottaa lisää.

Euroopan keskuspankki EKP toivoi eilen, että euromaat elvyttävät taloutta. EKP sanoi, että talouskasvu tarvitsee muutakin kuin korkojen alentamista. Euroopan keskuspankki on elvyttänyt taloutta jo kymmenen vuotta esimerkiksi niin, että lainaa on saanut ilman korkoa. Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn sanoo, että se on ollut hyvä keino. Mutta muitakin keinoja tarvitaan.

Monet euromaat toivovat, että Saksa aloittaa isoja rakennushankkeita. Niistä ihmiset ja firmat saavat töitä ja lisää rahaa saadaan kiertämään Euroopan talouteen.

Palkkatuella työpaikkoja?

Siivoaja pesee kaapin ovia
Siivooja työssä. Kuva: AOP

Suomen hallitus, ammattiliitot ja työnantajat etsivät yhdessä keinoja, joilla saadaan uusia työpaikkoja.

Yksi keino on maksaa palkkatukea enemmän kuin nykyään. Palkkatuki tarkoittaa, että valtio maksaa osan työntekijän palkasta. Firma saa palkkatukea, jos firma ottaa töihin työttömän ihmisen.

Valtio maksaa nykyään firmalle palkkatukea enintään 50 prosenttia palkasta. Nyt hallitus harkitsee, voiko firman palkkatuki olla 70 prosenttia palkasta.

Hallitus päättää myöhemmin, mitkä keinot otetaan käyttöön ensi vuonna.

Nuorille harrastuksia

Lapset leikkivät.
Islantilaisia lapsia leikkimässä. Kuva: Mike Toivonen

Islannin malli tulee ehkä Suomeen. Islannin mallia kokeillaan tänä syksynä Helsingissä.

Islannin malli tarkoittaa, että lapset saavat harrastaa ilmaiseksi tai halvalla. Harrastusmaksut maksaa kunta verorahoista. Islannin pääkaupungissa Reykjavikissa jokainen lapsi saa kunnalta 360 euroa vuodessa harrastuksiin.

Islanti maksaa lasten harrastuksia siksi, että lapsille halutaan tarjota sopivaa tekemistä. Kun kaikilla lapsilla ja nuorilla on varaa harrastaa, he käyttävät vähemmän alkoholia ja tupakkaa kuin ennen.

Kirja Vesa-Matti Loirista

Vesa-Matti Loiri savuke kädessään (1969).
Vesa-Matti Loiri vuonna 1969. Kuva: Yle kuvapalvelu

Näyttelijä Vesa-Matti Loirin elämästä on kirjoitettu kirja.

Kirjan on tehnyt kirjailija Jari Tervo. Tervo on haastatellut Loiria. Kirja kertoo Loirin työstä ja yksityiselämästä.

Vesa-Matti Loirista tuli tähti jo 17-vuotiaana, kun hän näytteli elokuvassa Pojat. Parhaiten suomalaiset muistavat Loirin Uuno Turhapuro -elokuvista. Loiri on myös suosittu laulaja.

Kirja kertoo myös, että Loirilla on ollut paljon naisystäviä ja että välillä hän on käyttänyt liikaa alkoholia.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä