Perjantai 16.3.2018 (radio)


Lukiolaisten huono ruotsin taito

Lukiolaisia ylioppilaskirjoituksissa.
Ylioppilaskokeissa ruotsi ei ole enää pakollinen aine. Kuva: Yle

Lukiolaisten ruotsin kielen taito on huonontunut.

Suurin osa suomenkielisistä lukiolaisista ei enää suorita ruotsin kielen koetta ylioppilaskokeissa. Ruotsin koe oli pakollinen vuoteen 2004 asti.

Huono ruotsin kielen taito haittaa opintoja lukion jälkeen, koska ruotsin kieli on osa opintoja korkeakouluissa.

Helsinki harkitsee selkokieltä

Suldaan Said.
Suldaan Said Ahmed teki aloitteen selkokielen käytöstä. Kuva: Kalevi Rytkölä / Yle

Helsingin kaupunki alkaa ehkä kertoa kaupungin päätöksistä myös selkokielellä.

Helsingin valtuustossa tehtiin tällä viikolla aloite eli ehdotus selkokielen käytöstä. Valtuustossa poliitikot päättävät kaupungin asioista.

Aloitteen tekijä on vasemmistoliiton Suldaan Said Ahmed. Monet muiden puolueiden poliitikot kannattivat aloitetta.

Aloitteessa sanotaan, että jokaisen helsinkiläisen pitää saada tietoa kaupungin päätöksistä ja toiminnasta. Siksi kaupungin pitää kertoa päätöksistä myös selkokielellä.

Aloitteessa sanotaan myös, että kaupungin pitää kertoa tärkeistä päätöksistä myös suurimmilla vierailla kielillä.

Kaupunki selvittää asiaa, ja asiasta päätetään myöhemmin.

Onnettomuus USA:ssa

Floridan kansainvälisen yliopiston romahtaneeseen kävelysilta
Uusi kävelysilta romahti autojen päälle. Kuva: Joe Raedle / AFP

USA:ssa on tapahtunut epätavallinen onnettomuus. Jalankulkijoiden silta romahti tien päälle, ja autoja jäi sillan alle. Ainakin 6 ihmistä kuoli.

Silta oli uusi. Se ei ollut vielä käytössä.

Silta rakennettiin uudella tekniikalla. Sillan osia tehtiin muualla, ja ne tuotiin valmiina työmaalle. Siksi silta valmistui nopeasti.

Silta oli Miamissa, Floridan kansainvälisen yliopiston vieressä. Silta rakennettiin erityisesti opiskelijoita varten. Ajatus oli, että opiskelijat pääsevät yliopistosta opiskelija-asuntoihin turvallisesti ison autotien yli.

Suomen kieli asema tieteessä

Kurssikirjoja Tiedekirjasto Tritoniassa Vaasassa.
Tiedekirja on usein englanninkielinen, vaikka kirjoittaja on suomalainen. Kuva: Jussi Laine/Yle

Tarvitaanko tiedettä suomen kielellä? Yle Uutiset kysyi asiaa suomen kielen professoreilta.

Professorit ovat huolissaan siitä, että monet suomalaiset tutkijat kirjoittavat vain englanniksi. Professorit sanovat, että esimerkiksi suomen kielen sanasto ei kehity, jos suomea ei käytetä tieteessä. Tärkeää on myös, että kaikki suomalaiset saavat tietoa tieteen tuloksista.

Suomalaiset tutkijat kirjoittavat englanniksi esimerkiksi tekniikan ja lääketieteen alalla. Niin he saavat lukijoita monista maista.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä