Perjantai 16.6.2017 (radio)

 

Paljon ihmisiä kateissa Lontoossa

Palava kerrostalo.
Kerrostalo paloi Lontoossa keskiviikkona. Kuva: Pasi Myöhänen / Yle
Suur-Lontoon poliisi on aloittanut rikostutkinnan tornitalon tulipalosta. Poliisi epäilee, että talon korjauksessa on tehty virheitä. Virheet aiheuttivat sen, että tulipalo pääsi leviämään tornitalon eri kerroksiin.

Asukkaat ovat myös kertoneet poliisille, että talon käytävillä oli paljon talon rakennusjätettä. Tulipalossa kuoli ainakin 30 ihmistä, mutta uhreja voi olla enemmän.

Monet ihmiset etsivät vielä sukulaisia ja ystäviä tulipalon jälkeen. Yli 70 ihmistä on kateissa.

Norja kieltää öljyn polttamisen

Katunäkymä Bergenissä.
Tavallisia taloja Norjassa. Kuva: AOP
Norjassa taloja ei kohta saa enää lämmittää öljyllä. Talojen lämmittäminen öljyllä kielletään, koska öljyn polttamisesta tulee paljon kasvihuonekaasuja. Kasvihuonekaasut lämmittävät maapalloa.

Norjan hallitus sanoo, että taloja pitää lämmittää esimerkiksi puulla tai sähköllä, joka tulee vesivoimalasta. Norjassa on paljon sähköä, joka tulee vesivoimalasta.

Rajavartijoille konepistoolit

Venäläistä kuljettajaa pyydetään ajamaan sivuun tarkastusta varten.
Rajavartijat huolehtivat rajaturvallisuudesta. Kuva: Tommi Parkkinen/Yle
Suomen rajavartijat voivat pian kantaa konepistooleja. Rajavartijat saavat luvan kantaa konepistooleja, koska Suomen turvallisuustilanne on muuttunut vaarallisemmaksi.

Konepistooleja ei kanneta koko ajan, vaan ne otetaan käteen vain vaarallisissa tilanteissa. Tällä hetkellä rajavartijat kantavat yleensä vain pistooleja.

Järviä puhdistetaan mutapalloilla

Kuplia veden pinnalla.
Järvien vedet halutaan pitää puhtaina. Kuva: Petri Lassheikki / Yle
Suomessa on paljon järviä ja niiden vedet halutaan pitää puhtaana. Nyt kokeillaan uutta tapaa puhdistaa vettä. Veteen pudotetaan mutapalloja. Ne on tehty esimerkiksi bakteereista ja sienistä. Mutapallot saavat järven hyödylliset pieneliöt toimimaan.

Helsinkiläiset käyttävät kaupunkipyöriä

Kaupunkipyörän latauspiste. Ohjeita kaupunkipyörän käyttöön saa osoitteesta hsl.fi/kaupunkipyorat. Samassa osoitteessa voi rekisteröityä sekä tarkastaa, kuinka monta pyörää kullakin asemalla on.
Kaupunkipyörät ovat keltaisia. Kuva: Mårten Lampén / Yle
Kaupunkipyörät ovat erittäin suosittuja Helsingissä. Moni helsinkiläinen ottaa pyörän käyttöön koko kesäksi. Helsinkiläisten mielestä pyörä on kaupungissa kätevä kulkuväline.

Kaupunkipyöriä on paljon. Niitä on jo 1400. Myös turistit käyttävät mielellään kaupunkipyöriä.

 

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä