Perjantai 24.8.2018 (radio)

Kuopiossa paha onnettomuus

Näkymä onnettomuuspaikalle.
Bussi putosi sillalta junaradalle Kuopiossa. Kuva: Timo Hartikainen / Lehtikuva

Kuopiossa on tapahtunut paha liikenneonnettomuus. Onnettomuudessa on kuollut 4 ihmistä. 17 on loukkaantunut, neljä heistä vakavasti.

Onnettomuudessa bussi syöksyi sillalta junaradalle iltapäivällä. Kuopion onnettomuuden nähnyt ihminen kertoi, että bussi tuli sillalle kovaa vauhtia kahdella pyörällä. Se törmäsi autoihin, jotka seisoivat liikennevaloissa. Törmäyksen jälkeen bussi syöksyi sillankaiteen läpi alas junaradalle.

Bussin kuljettaja on kertonut poliisille, että bussin jarrut eivät toimineet.

Ministeri moittii armeijaa kasvisruuasta

Sotilaat ruokailevat.
Sotilaita syömässä. Kuva: Katriina Laine / Yle

Puolustusministeri Jussi Niinistö moittii armeijaa kasvisruuasta.

Armeija päätti alkaa tarjota sotilaille kaksi kertaa viikossa pelkkää kasvisruokaa. Ministeri Jussi Niinistö sanoo, että kasvisruoka ei ehkä riitä sotilaille ravinnoksi. Ministeri vaatii asiasta selvityksen.

Sotilaille ruokaa tekevä firma sanoo, että kasvisruoka on terveellistä ihmiselle ja maapallon ilmastolle.

Ensimmäinen kuva presidentin vauvasta

Sauli Niinistö, Aaro ja Lennu Twitter-kuvassa.
Presidentti Sauli Niinistö, poika Aaro ja koira Lennu. Kuva: Twitter / Yle Uutisgrafiikka

Presidentti Sauli Niinistöllä on syntymäpäivä. Hän täyttää 70 vuotta.

Niinistö on tosi suosittu. Suurin osa suomalaisista sanoo, että Niinistö hoitaa työnsä hyvin. Ylen kyselyssä melkein 90 prosenttia ihmisistä antoi Niinistölle kouluarvosanan 8 tai enemmän. 80 prosenttia suomalaisista haluaa antaa presidentille enemmän valtaa sisäpolitiikassa. Nykyään presidentin työhön kuuluu ulkopolitiikka eli yhteydet muihin valtioihin.

Presidentti julkaisi syntymäpäivänä ensimmäistä kertaa valokuvan 6 kuukautta vanhasta Aaro-pojasta.

Suomen uutisia arabiaksi

Suomeen on perustettu arabiankielinen uutiskanava.

Espoo FM -niminen kanava toimii internetissä. Se kertoo arabiaksi suomalaisen median uutisia Suomesta. Kanavaa pyörittää 17 vapaaehtoista ihmistä. Melkein kaikki ovat media-alan ammattilaisia, jotka ovat tulleet Suomeen turvapaikanhakijoina.

Espoo FM -kanava haluaa auttaa maahan tulleita ihmisiä ymmärtämään Suomen yhteiskuntaa ja suomalaisia.

Sibeliuksen Metsä on uusi luonnonsuojelualue

Auringonnousu Aulangolla
Aurinko nousee Aulangolla. Kuva: Ville Välimäki / Yle

Hämeenlinnan kaupunkiin on perustettu uusi luonnonsuojelualue.

Suojelualue on Aulangolla ja sen nimi on Sibeliuksen Metsä. Tarina kertoo, että säveltäjä Jean Sibelius sävelsi metsässä musiikkia, esimerkiksi Finlandian.

Monet Hämeenlinnan asukkaat käyvät alueella usein. He juoksevat polkuja pitkin, ajavat maastopyörällä ja ratsastavat. Metsässä on myös näkötorni, jossa käy turisteja.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä