Perjantai 3.7.2020 (radio)


TV:n selkouutisilla on kesätauko ja ne jatkuvat 17.8.
Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.

Matkustajalaivat koronakriisissä

Birka Cruises satamassa Tukholmassa.
Birka Cruises Tukholman satamassa helmikuussa 2014. Kuva: Timo Jaakonaho / Lehtikuva

Koronakriisi vaikuttaa laivafirmoihin. Monet matkustajalaivat eivät ole kulkeneet Suomen ja Ruotsin välillä moneen kuukauteen koronarajoitusten takia.

Nyt laivafirma Birka Cruises lopettaa toiminnan kokonaan. Firmalla on ollut matkustajalaiva Maarianhaminan ja Tukholman välillä.

Noin 500 Birkan työntekijää voi menettää työpaikan. Puolet on suomalaisia.

Myös laivafirma Tallink Silja vähentää laivojen työntekijöitä. Firma irtisanoo 300 työntekijää. Suurin osa on ruotsalaisia, mutta joukossa on myös noin 70 suomalaista.

Suomen koronatilanne

Pidä turvaväli!- tarra lentoaseman lattiassa.
Kuva: Tiina Jutila / Yle

Suomen koronatilanne on hyvä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi perjantaina, että Suomessa on 1 uusi koronakuolema ja 1 uusi koronatartunta.

Koronavirus on tappanut Suomessa yhteensä 329 ihmistä. Koronatartuntoja on yli 7200.

Maailman koronatilanne

Hoitohenkilökunta siirtää potilasta sairaalan edustalla.
Sairaalan henkilökunta kuljettaa koronapotilasta USA:ssa. Kuva: Go Nakamura / AFP

Maailmalla koronavirus leviää nopeasti.

Koronavirus leviää nyt erityisesti Amerikan mantereella. USA eli Yhdysvallat ja Brasilia ovat maita, joissa koronatapauksia on eniten.

Yhdysvalloissa on yli 2,7 miljoonaa koronatartuntaa, ja melkein 130 000 ihmistä on kuollut koronan takia. Se on enemmän kuin missään muussa maassa.

Toiseksi eniten koronatapauksia on Brasiliassa. Brasiliassa on noin 1,5 miljoonaa koronatartuntaa, ja yli 60 000 brasilialaista on kuollut koronan takia.

Ei säteilyvaaraa

Säteilyturvakeskuksen logo.
Säteilyturvakeskus eli STUK valvoo säteilyturvallisuutta Suomessa. Kuva: Mikko Ahmajärvi / Yle

Suomessa ei ole vaaraa säteilystä.

Säteilyvaarasta on kirjoitettu sosiaalisessa mediassa. Säteilyturvakeskus sanoo, että tiedot ovat vääriä.

Sosiaalisessa mediassa on kirjoitettu, että venäläinen ydinvoimala aiheuttaa säteilyvaaraa Suomessa. Säteilyturvakeskus sanoo, että vaaraa ei ole.

Tampereen ratikka

tampereen ratikan testit
Tampereen ratikkaa testataan viikonloppuna. Kuva: Tampereen Raitiotie Oy

Tampereella voi nähdä viikonloppuna ratikan.

Tampereen uutta raitiovaunua eli ratikkaa testataan lauantaina ja sunnuntaina. Koeajot jatkuvat myös maanantaina.

Testissä ratikan vauhtia lisätään vähitellen. Jo lauantaina ratikka huristelee maksiminopeutta, joka on 70 kilometriä tunnissa.

Ratikkaliikenne alkaa Tampereella vuoden kuluttua eli kesällä 2021. Silloin liikenteessä on 19 raitiovaunua.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä