Perjantai 4.10.2019 (radio)

Päättäjät joutuvat vihapuheen kohteeksi

Eduskunnan istuntosali.
Päättäjät kokevat vihapuheen vaikuttavan melko vahvasti. Kuva: Mauri Ratilainen / AOP

Vihapuheesta on tehty tutkimus.

Joka 3. kuntapäättäjä ja melkein joka 2. kansanedustaja on ollut vihapuheen kohteena. Suuri osa päättäjistä arvioi, että vihapuhe on yleisempää kuin ennen.

Tutkimuksessa vihapuheella tarkoitetaan sellaista puhetta, joka on halventavaa tai uhkaavaa. Vihapuhe on myös sellaista puhetta, jonka taustalla on suvaitsemattomuus.

Moni päättäjä kertoo, että vihapuhe on vaikuttanut heidän toimintaansa melko paljon. Joka 2. kuntapäättäjä esimerkiksi luottaa tuntemattomiin ihmisiin vähemmän kuin aikaisemmin.

Maahanmuuttajataustaiset poliitikot joutuvat erityisen helposti häirinnän kohteeksi. Vihapuhetta on eniten sosiaalisessa mediassa.

Kuopion kouluhyökkäyksen epäilty vangittiin

Olli Töyräs Pohjois-Suomen käräjäoikeus
Tutkinnanjohtaja Olli Töyräs vastasi median kysymyksiin istuntosalin ovella heti istunnon päätyttyä. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Kuopion kouluhyökkäyksestä epäilty mies on vangittu. Poliisi epäilee miestä murhasta ja 9:stä murhan yrityksestä. Poliisi uskoo, että hyökkäykseen ei liity terrorismi.

Hyökkäyksestä epäilty mies on vielä sairaalassa. Mies siirretään vankilaan myöhemmin.

Poliisi vahvistaa, että hyökkäyksessä kuollut nainen on Ukrainan kansalainen. Nainen ja teosta epäilty mies opiskelivat Savon ammattiopistossa.

EIT: Holokaustin kieltäminen ei ole ihmisoikeus

Toisen maailmansodan aikana juutalaisten keskitysleirille kuljettamiseen käytetty saksalainen junanavaunu kuvattiin sumuisena päivänä juutalaisten joukkomurhan muistomuseo Yad Vashemissa Jerusalemissa, Israelissa 26. tammikuuta.
Tällä saksalaisella junanvaunulla kuljetettiin juutalaisia keskitysleireille toisen maailmansodan aikana. Kuva: Abir Sultan / EPA

Holokaustin kieltäminen ei ole ihmisoikeus. Näin toteaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin.

Saksalainen poliitikko Udo Pastörs piti vuonna 2010 puheen, jossa hän epäili, onko holokausti todella tapahtunut. Hän sai tuomion oikeudessa Saksassa.

Pastörs valitti tuomiosta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Pastörs väitti, että hänen sananvapauttaan oli loukattu. Nyt Euroopan ihmisoikeustuomioistuin päätti yksimielisesti, että Pastörsin valitus oli aiheeton.

Holokausti on Saksan tekemä juutalaisten kansanmurha 2. maailmansodan aikana.

Ajokeli on paikoin erittäin huono

Ensilumi Joensuun Heinävaara, liikennettä, auto
Ensilumi Joensuun Heinävaarassa 4. lokakuuta. Kuva: All Over Press / Ismo Pekkarinen

Itä-Suomeen satoi aamulla ensilumi. Ensilumi satoi myös esimerkiksi Jyväskylään Keski-Suomeen. Ensilumi tarkoittaa, että lunta on aamulla kello 9 vähintään 1 sentti.

Pohjois-Lapissa ensilumi satoi viime sunnuntaina.

Ajokeli on joissakin paikoissa huono tai tosi huono. Tie on liukas Itä-Suomessa ja Keski-Suomessa, joten autolla pitää ajaa varovasti.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä