Perjantai 8.2.2019 (radio)

Selkokieli

Selkokielisiä romaaneja Seinäjoen kaupunginkirjaston hyllyssä.
Monia romaaneja voi lukea selkokielellä. Kuva: Hanne Leiwo/Yle

Suomessa on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat selkokieltä. Selkokeskus sanoo, että Suomessa on nyt noin 750 000 ihmistä, jotka tarvitsevat selkokieltä.

Selkokieli auttaa niitä ihmisiä, joilla on esimerkiksi muistisairaus, lukivaikeus tai kehitysvamma. Selkokielestä on apua myös maahanmuuttajille, jotka vasta opiskelevat suomen kieltä.

Selkokielen tarve kasvaa, koska esimerkiksi vanhusten ja maahanmuuttajien määrä kasvaa.

Perustulo

Aila Jeskanen
Tamperelainen Aila Jeskanen oli mukana perustulokokeilussa. Kuva: Marjut Suomi /yle

Perustulokokeilu ei lisännyt kokeiluun osallistujien työllisyyttä. Se kuitenkin lisäsi osallistujien hyvinvointia, kertovat sosiaali- ja terveysministeriö ja Kela.

Tulokset ovat vasta alustavia.

Perustulokokeilu tehtiin vuosina 2017 ja 2018. Kokeilussa 2000 työttömälle maksettiin perustuloa 560 euroa kuukaudessa. He saivat saman rahan joka kuukausi riippumatta muista tuloista tai siitä, hakivatko he aktiivisesti työtä.

Kokeilussa mukana olleet ihmiset sanovat, että kokeilun aikana he voivat paremmin kuin ennen. Heillä oli esimerkiksi vähemmän stressiä kuin ennen.

Välikysymys

Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 99-88.

Eduskunta on äänestänyt hallituksen luottamuksesta. Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 99 - 88.

Hallituksen luottamuksesta äänestettiin, koska oppositio oli tehnyt hallitukselle välikysymyksen vanhustenhoidosta.

Opposition mielestä hallitus ei ole huolehtinut vanhustenhoidosta tarpeeksi hyvin.

Lapin timantti

Lähikuva Tankavaaran timantista
Tankavaarasta löytyi timantti. Kuva: Courtesy of Mineralogical Museum, CeNak, University Hamburg

Lapista on löydetty timantti.

Timantti löytyi Sodankylästä Tankavaarasta. Sen läpimitta on noin 0,7 milliä.

Timantin löysi saksalainen geologi Kasper von Wuthenau viime elokuussa.

Tämä on ensimmäinen Lapista löydetty timantti. Lapista on löydetty aiemmin muita jalokiviä kuten esimerkiksi rubiineja ja safiireja.

Euroviisut

Sebastian Rejman ja Darude
Sebastian Rejman ja Darude. Kuva: Yle

Suomen euroviisuedustajan Daruden ensimmäinen kilpailukappale on julkistettu.

Kappaleen nimi on Release Me. Darude esittää sen yhdessä Sebastian Rejmanin kanssa.

Musiikkivideon voi katsoa ja kuunnella Yle Areenassa.

Darude tekee yhteensä kolme kappaletta. Yleisö ja kansainvälinen raati valitsevat niistä parhaan. Voittajakappaleella Darude edustaa Suomea euroviisuissa toukokuussa.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä