Sunnuntai 11.8.2019 (radio)


Paperittomia käytetään hyväksi

Parturin pesupenkkejä.
Paperiton työntekijä saa usein liian pientä palkkaa. Kuva: Elina Kinos / Yle

Aluksi asiaa ulkomaalaisista työntekijöistä.

Poliisi tutkii monia parturi-kampaamoja, jotka käyttävät hyväksi ulkomaalaisia työntekijöitä. Hyväksikäyttö voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työntekijä saa liian pientä palkkaa.

Usein hyväksikäytön uhri on paperiton, eli hänellä ei ole lupaa olla Suomessa. Paperiton ei usein uskalla itse ilmoittaa hyväksikäytöstä poliisille.

Paperittomia käytetään hyväksi myös muilla aloilla kuin parturiliikkeissä. Esimerkiksi ravintoloissa ja rakennusalalla työskentelee paperittomia, jotka saavat tosi pientä palkkaa.

Tiedot ovat Ylen MOT-ohjelmasta, ja asiasta voi lukea lisää Ylen nettisivuilla. Osoite on yle.fi.

Budjettia valmistellaan

Antti Rinne
Pääministeri Antti Rinteen hallitus tekee budjetin ensimmäistä kertaa. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Suomen uuden hallituksen ensimmäinen budjetti valmistuu tänä syksynä. Budjetti kertoo, mihin valtio käyttää rahaa ensi vuonna.

Budjettiehdotus valmistuu ensi viikolla. Sen jälkeen hallitus vielä neuvottelee ehdotuksesta, ennen kuin budjetti on valmis.

Asiantuntijoiden mielestä budjetin tärkein asia on, miten Suomeen saadaan uusia työpaikkoja. Tehtävä on asiantuntijoiden mielestä vaikea, koska talouskasvu hidastuu.

Muslimien juhla alkoi

Id al-Adha -juhlaa Itäkeskuksessa viettävä perhe.
Myös Suomen muslimit viettävät Id al-Adha -juhlaa. Kuva: Tanja Heino / Yle

Muslimien Id al-Adha -juhla on alkanut. Juhla liittyy pyhiinvaellukseen eli hajjiin Saudi-Arabian Mekassa.

Id al-Adha -juhlaa vietetään myös muualla. Myös Suomen muslimit viettävät Id al-Adhaa.

Id al-Adha kestää monta päivää. Juhlan aikana esimerkiksi teurastetaan eläimiä.

Monet muslimit viettävät Id al-Adhaa perheen parissa. Hyvä ruoka ja lahjat lapsille kuuluvat juhlaan.

Nuori painija kuoli

Said-Magomed Tasukhanov.
Said-Magomed Tasukhanov kuoli lauantaina. Kuva: Helsingin Paini-Miehet r.y.

Lopuksi suru-uutinen urheilumaailmasta: Nuori painija Said-Magomed Tasukhanov on kuollut.

18-vuotias Tasukhanov kuoli auto-onnettomuuden jälkeen.

Onnettomuus tapahtui Virossa, kun Tasukhanov oli palaamassa Suomeen. Hän harjoitteli kesällä Venäjällä.

Tasukhanov oli 5 kertaa Suomen mestari nuorten sarjoissa. Keväällä hän sai ensimmäisen SM-mitalin aikuisten sarjassa.

Tasukhanov sai Suomen kansalaisuuden 2 kuukautta sitten.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä