Sunnuntai 14.4.2019 (radio)


Oppositiopuolueet menestyivät vaaleissa

Antti Rinne SDP:n vaalivalvojaisissa.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne voitti vaalit. Kuva: Jyrki Lyytikkä / Yle

Suomessa on järjestetty vaalit. Suomalaiset valitsivat 200 kansanedustajaa Suomen parlamenttiin eli eduskuntaan.

Vaalitulos on tasainen. Suurista puolueista SDP, perussuomalaiset ja kokoomus saivat melkein yhtä paljon ääniä.

Voidaan sanoa, että vaalien voittajia ovat vasemmistopuolueet ja vihreät. SDP on ehkä uuden eduskunnan suurin puolue. Myös vasemmistoliitto ja vihreät saavat enemmän kansanedustajia kuin edellisissä vaaleissa 4 vuotta sitten.

Vasemmistopuolueet ja vihreät ovat olleet oppositiossa. Ne eivät ole olleet hallituksessa. Siksi ne ehkä saivat ääniä ihmisiltä, jotka eivät ole olleet tyytyväisiä hallitukseen.

Pääministerin puolue hävisi vaalit

Juha Sipilä eduskuntavaalien median tulosillassa Helsingissä.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä hävisi vaalit. Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva

Vaalien häviäjä on keskusta. Keskusta on pääministeri Juha Sipilän puolue. Keskusta on ollut eduskunnan ja hallituksen suurin puolue, mutta nyt keskustan kansanedustajien määrä vähenee.

Toinen iso hallituspuolue eli kokoomus menestyi paremmin kuin keskusta. Kokoomus menestyi näissä vaaleissa suunnilleen yhtä hyvin kuin edellisissä eduskuntavaaleissa.

Kolmas hallituspuolue eli siniset häviää vaalit. Se ei saa yhtään kansanedustajaa uuteen eduskuntaan. Sininen puolue syntyi noin 2 vuotta sitten, kun perussuomalaiset-puolue hajosi.

Perussuomalaiset on ollut viime vuodet oppositiossa. Nyt perussuomalaiset menestyivät hyvin, ja siitä tulee yksi uuden eduskunnan suurista puolueista.

Eduskunta päättää Suomen laeista

Eduskunnan kyselytunti
Eduskunta päättää Suomen asioista. Kuva: Yle

Eduskunnassa on siis 200 kansanedustajaa. Kansanedustajilla on tärkeitä tehtäviä.

Kansanedustajat päättävät, mitä lakeja Suomessa on. He päättävät myös siitä, mihin valtio käyttää rahaa.

Eduskunnan päätökset vaikuttavat kaikkien suomalaisten elämään.

Suomi sai MM-hopeaa

USA maailmanmestari
USA voitti Suomen loppuottelussa. Kuva: Lehtikuva

Vielä urheilua: Suomi on saanut MM-hopeaa naisten jääkiekossa. Suomi hävisi loppuottelussa USA:lle.

Peli oli jännittävä. Kun peliaika loppui, tilanne oli 1 - 1. Sen jälkeen alkoi jatkoaika. Jatkoajan voittaa se, joka tekee ensimmäisen maalin.

Suomi teki maalin, ja suomalaiset juhlivat jo voittoa, mutta tuomarit eivät hyväksyneet maalia.

Jatkoaika loppui ilman maalia. Seurasi rangaistuslaukauskilpailu. Siinä USA oli parempi kuin Suomi.

USA sai siis MM-kultaa ja on maailmanmestari. Suomi jäi hopealle.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä