Sunnuntai 16.08.2020 (radio)

TV:n selkouutiset palaa kesätauolta.
Selkouutiset taas TV1:ssä ma-pe klo 16.40.

3 nuorta kuoli ulosajossa

Kartta jossa ruksilla ulosajon paikka
Onnettomuuspaikka on Nokialla Porintiellä. Kuva: Marja Väänänen / Yle

Nokialla, Tampreen lähellä, on tapahtunut paha liikenneonnettomuus. 3 nuorta kuoli ja 1 loukkaantui, kun henkilöauto ajoi pois tieltä ja törmäsi puuhun.

Onnettomuus tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Poliisi kertoo, että onnettomuuteen ei liity muita ajoneuvoja.

Liikenteessä synkkä vuosi

Kolariauto.
Tänä vuonna on ajettu paljon kuolonkolareita. Kuva: Petri Lassheikki / Yle

Liikenteessä on kuollut tänä vuonna paljon ihmisiä.

Esimerkiksi perjantaina ajettiin kuolonkolarit Espoossa sekä Kirkkonummen ja Siuntion rajalla. Torstaina kuolonkolarit ajettiin ainakin Parkanossa, Torniossa ja Ikaalisissa.

Tavoite on ollut, että tänä vuonna liikenteessä kuolee korkeintaan 136 ihmistä. Liikenneturvan tutkimuspäällikkö Juha Valtonen sanoo, että tämä määrä kuitenkin ylittyy ehkä jo tämän kuun aikana.

Koronaneuvontaa laivamatkustajille

Länsisataman terminaali 2
Länsisataman terminaaliin avataan terveysneuvontapiste. Kuva: Otso Ritonummi / Yle

Helsingin kaupunki avaa huomenna terveysneuvontapisteen laivamatkustajille. Neuvontapiste avataan Länsisataman terminaaliin.

Neuvontapisteessä annetaan tietoa koronaviruksesta ja ohjataan testiin sellaiset matkustajat, joilla ehkä on koronaoireita.

Myöhemmin neuvontapisteet avataan myös Olympiaterminaaliin, Katajanokan terminaaliin sekä Vuosaaren Hansaterminaaliin.

Suomessa on todettu 11 uutta koronatartuntaa viime vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Se on pienin päivittäinen määrä tällä viikolla.

Selkokieli helpottaa lukemista

Selkokirjoja
Selkokielisiä kirjoja voi lainata kirjastosta. Kuva: Terhi Varjonen / Yle

Tosi moni ihminen tarvitsee selkokieltä lukemiseen. Kehitysvammaliitto kertoo, että jopa 750 000 ihmistä tarvitsee selkokieltä lukemista helpottamaan.

Selkokielen sisältö, sanasto ja rakenne ovat helpompia kuin yleiskielessä ja sen takia sitä on helpompaa lukea ja ymmärtää.

Suomessa ilmestyy vuosittain noin 10-15 uutta selkokielistä kirjaa. Selkokirjoja tehdään kaikenikäisille, myös lapsille ja nuorille. Selkokirjallisuuden tunnistaa nuolitunnuksesta.

Maanantain sää

Kesäinen maisema Saimaalla.
Maisema Saimaalla. Kuva: Petri Vironen / Yle

Huomenna on pääosin poutaa. Pohjois-Lapissa voi ajoittain sataa vähän vettä ja Käsivarressa voi yöllä sataa vähän lunta tai räntää.

Lämpötila on 16-23 astetta, pohjoisessa on vähän viileämpää.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Lahjoita puhetta

Lahjoita puhetta, Kysy suosikiltasi.

Tallenna omaa puhetta tutkijoille, niin älylaitteet oppivat ymmärtämään myös sinua!

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä