Sunnuntai 16.2.2020 (radio)


Myrsky Euroopassa

Ihmiset kävelevät tuulisessa myrskysäässä Bournemouthissa.
Viikonloppu on ollut sateinen ja tuulinen eri puolilla Eurooppaa. Kuva on Britanniasta. Kuva: Neil Hall / EPA

Myrsky on iskenyt Eurooppaan tänä viikonloppuna. Myrsky on saanut nimen Dennis. Se on tuonut kovia tuulia ja sateita.

Britanniassa ainakin 2 ihmistä on kuollut myrskyn aikana. Molemmat olivat miehiä, ja he hukkuivat mereen.

Osassa Britanniaa satoi lauantaina yhtä paljon kuin yleensä yhden kuukauden aikana. Myrskyn takia Britanniassa peruttiin lentoja ja junat olivat myöhässä.

Myös Ruotsissa on satanut paljon. Vettä saadaan ehkä enemmän kuin yleensä koko helmikuun aikana. Junaliikenne on ollut poikki myrskyn takia osassa Etelä-Ruotsia.

Myrsky Suomessa

Jalankulkija Merihaassa Helsingissä 10. helmikuuta 2020.
Tänä talvena on saatu enemmän tuulta ja sadetta kuin yleensä. Kuva: Hanna Matikainen / Lehtikuva

Dennis-myrsky vaikuttaa myös Suomen säähän. Suomessa myrsky ei kuitenkaan ole niin kova kuin Britanniassa ja Ruotsissa.

Sää on kuitenkin tuulinen ja sateinen. Kovimmat tuulet puhaltavat pohjoisilla merialueilla eli Pohjanlahdella ja Perämerellä. Sinne myrskytuulet saapuvat myöhään sunnuntai-iltana.

Sateet ovat melkein koko Suomessa vettä. Vettä sataa paljon etenkin etelässä meren lähellä. Vain Lapissa sataa lunta.

Koronaviruksen uhrit

A subway worker wearing a protective face mask and eyewear disinfects a subway carriage in Beijing, China, 10 February 2020. Major China's cities began going back to work after the Lunar New Year holiday, which was extended in an attempt to contain the spread of the deadly coronavirus across the country.
Koronaviruksen takia Kiinassa puhdistetaan paikkoja koko ajan. Tässä puhdistetaan metroa. Kuva: Roman Pilipey / EPA

Koronavirukseen on kuollut lisää ihmisiä Kiinassa. Kuolleita on yhteensä jo noin 1700. Suurin osa uusista kuolemantapauksista on sattunut Hubein maakunnassa.

Koronavirus alkoi levitä juuri Hubein maakunnasta ja sen pääkaupungista Wuhanista joulukuussa. Melkein 70 000 ihmistä on saanut koronavirustartunnan. Tartuntojen määrän kasvu on kuitenkin viime päivinä vähän hidastunut.

Koronavirus aiheuttaa samanlaisia oireita kuin flunssa, esimerkiksi yskää ja kuumetta. Se on vaarallinen ihmisille, joilla on myös muu sairaus, esimerkiksi astma tai sydänsairaus.

THL kertoo koronaviruksesta selkokielellä

Tupakoinnin lopettaminen

Lähikuvassa silhuettina henkilö polttaa tupakkaa.
Tupakointi vahingoittaa keuhkoja. Kuva: Nella Nuora / Yle

Tupakoinnin lopettaminen parantaa keuhkoputkien terveyttä. Näin kertoo uusi tutkimus, joka julkaistiin Nature-tiedelehdessä.

Tupakointi vahingoittaa keuhkoputkien soluja. Tupakansavu aiheuttaa soluihin geenimuutoksia. Seurauksena voi olla syöpä.

Kun ihminen lopettaa tupakoinnin, terveet solut alkavat korvata keuhkoputkien sairaita soluja. Silloin myös syöpäriski pienenee.

Arvioidaan, että maailmalla 1,8 miljoonaa ihmistä kuolee keuhkosyöpään joka vuosi. Suomessa kuolee noin 5000 ihmistä vuodessa sairauksiin, joiden syy on tupakka.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Lisätietoa koronaviruksesta

Mies istuu ja tuijottaa skriiniä, jolla näkyy koronavirus.

Koronavirus on tuonut monenlaisia rajoituksia ihmisten elämään.

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä