Sunnuntai 18.4.2021 (radio)

Koronatilanne helpottuu

Koronatestausta Kuopion terveysasemalla
Koronatesti koeputkessa. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Koronatilanne paranee Suomessa. Suomessa on todettu kahden (2) päivän aikana alle 500 koronatartuntaa, eli noin 250 tartuntaa per päivä.

Kahden (2) viikon aikana tartuntoja on ollut 4 800 eli yli 3 000 tartuntaa vähemmän kuin edellisen kahden (2) viikon aikana.

Koronatartuntojen määrä on nyt samalla tasolla, kuin se oli helmikuun alussa.

Veroilmoituksiin enemmän korjattavaa

Veroilmoitus
Veroehdotus pitää palauttaa toukokuussa. Kuva: Mika Hokkanen / Yle

Suomalaisilla on tänä vuonna aiempaa enemmän korjattavaa veroilmoitukseen. Etätöiden takia moni suomalainen voi tehdä esimerkiksi työhuonevähennyksen. Työhuonevähennyksen voi tehdä, jos yli puolet työpäivistä on ollut etätyötä.

Myös muita työn kuluja voi vähentää verotuksessa. Esimerkiksi nettiliittymän maksuja voi vähentää, jos nettiä tarvitaan työssä.

Veroehdotukset pitää palauttaa toukokuussa.

Kauran suosio kasvaa

Kypsää kauraa pellossa.
Kauraa. Kuva: Alamy

Kauran suosio kasvaa. Kaura kiinnostaa monia elintarvikevalmistajia. Kauran käyttö elintarvikkeissa kasvoi viime vuonna 30 prosenttia edellisvuodesta.

Elintarvikkeiden lisäksi kauraa on alettu käyttää myös kosmetiikassa. Kauran kuoresta voidaan tehdä myös xylitolia, joka suojaa hampaita.

Kaura on Suomessa toiseksi suosituin viljelykasvi. Kaura menestyy Suomessa hyvin. Suomesta viedään kauraa erityisesti Keski-Eurooppaan - Saksaan, Belgiaan ja Hollantiin.

USA ja Kiina keskustelivat ilmastoasioista

John Kerry puhuu ilmastokonfrensissa Portugalissa.
USA:n ilmastolähettiläs John Kerry. Kuva: Antonio Cotrim / EPA

USA ja Kiina ovat keskustelleet ilmastokriisistä. USA:n ilmastoasioiden edustaja John Kerry on vieraillut Kiinassa. Hän tapasi Kiinan ilmastoasioiden edustajan Xie Zhenhuan.

Tapaamisen jälkeen USA ja Kiina julkaisivat yhteisen lausunnon. Lausunnossa sanotaan, että ilmastokriisiin pitää puuttua, koska ilmastokriisi on vakava ja kiireellinen asia.

USA:n edustajan vierailu Kiinassa on lisännyt toivoa, että USA ja Kiina voivat tehdä yhteistyötä ilmastoasioissa.

Sää

Maanantain sääkartta-
Maanantaina on aurinkoista.

Alkuviikolla sää on vielä poutainen ja aurinkoinen. Viikon puolivälissä sää muuttuu epävakaisemmaksi ja viileämmäksi. Päivän ylin lämpötila on aluksi 10 ja 17 asteen välillä. Öisin on pakkasta suuressa osassa maata.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Kuntavaalit: Videoita

Piirros, jossa kädet pitävät äänestyslippuja.

Demokratia. Kunnan tehtävät. Kunnan päättäjät.

Kuntavaalit: Sananselityksiä

Vaikeita sanoja kuntavaaleista.

Helsingin yliopiston opiskelijat selittävät politiikan vaikeita sanoja.

Kuntavaalit: Vaalitietoa

Kuvassa henkilö laittaa äänestyslipukkeen uurnaan.

Selkokeskus ja oikeusministeriö ovat julkaisseet tietoa kuntavaaleista selkokielellä.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä