Sunnuntai 18.9.2022 (radio)


Huoli sähkön hinnasta

Sähköjohtoja pistorasiassa.
Kuva: © Jani Aarnio / Yle

Monet suomalaiset ovat huolissaan sähkön hinnasta. Sähkön hinta on noussut tänä vuonna paljon.

Uusi kysely kertoo, että yli puolet suomalaisista on huolissaan sähkön hinnan noususta.

Eniten ovat huolissaan suomalaiset, joilla on pieni palkka, sekä suomalaiset, jotka käyttävät sähkölämmitystä.

Monet suomalaiset ovat jo alkaneet säästää sähköä. He esimerkiksi käyttävät sähkölaitteita vähemmän kuin ennen.

Hirmumyrsky Japanissa

Ihminen kulkee suurkaupungissa sateessa.
Japanissa on satanut vettä jopa puoli metriä. Kuva: Philip Fong / AFP

Japanissa on kova myrsky. Hirmumyrsky Nanmadol iski Japaniin sunnuntaina.

Myrsky on tuonut kovia tuulia ja sateita. Tuuli on puhaltanut jopa 64 metriä sekunnissa, ja vettä on satanut jopa yli puoli metriä.

Myrskyn takia monet kodit ovat olleet ilman sähköä. Monet japanilaiset ovat lähteneet kodeista myrskysuojiin.

Hirmumyrskyt ovat Japanissa tavallisia tähän aikaan vuodesta. Japanissa on yleensä noin 20 hirmumyrskyä vuodessa.

Iso lottovoitto

Lottokone hetkeä ennen arvontaa.
Kuva: Yle

Rahapeli lotossa on tehty historiaa.

Lauantaina yksi pelaaja voitti melkein 16 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin koskaan ennen Suomen lotossa.

Voittaja pelasi lottoa Siilinjärvellä Itä-Suomessa. Voittaja oli ainoa, jolla oli kaikki 7 numeroa oikein.

Siilinjärveläisillä on ollut onnea ennenkin. 3 vuotta sitten Siilinjärvelle meni yli 90 miljoonan euron Eurojackpot-voitto. Silloin voitto meni 50 ihmisen porukalle.

Kuningattaren hautajaiset maanantaina

Presidentti Sauli Niinistö Kultarannan graniittilinnan edustalla 13.6.2022.
Presidentti Sauli Niinistö edustaa Suomea kuningatar Elisabetin hautajaisissa. Kuva: Jani Saikko / Yle

Britanniassa järjestetään maanantaina kuningatar Elisabetin hautajaiset. Kuningatar kuoli syyskuun 8. päivä.

Hautajaiset järjestetään Lontoossa, ja paikalla on vieraita ympäri maailmaa. Myös Suomen presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio ovat matkustaneet Lontooseen, ja he osallistuvat kuningattaren hautajaisiin.

Sunnuntaina presidentti Niinistö ja rouva Haukio kävivät kuningatar Elisabetin arkun äärellä. Näin he kunnioittivat kuningattaren muistoa.

Kuningatar Elisabetin hautajaisia seurataan myös Ylen kanavilla.

Suomenkielinen lähetys hautajaisista alkaa maanantaina kello 12.30. Lähetystä voi seurata TV1:stä, Yle Areenasta ja verkkosivulta yle.fi.

Sää

sääkartta

Sää viilenee. Viileää ilmaa tulee Suomeen pohjoisesta. Lämpötila on 7 ja 13 asteen välillä.

Maanantaina ja tiistaina tulee vähän sadekuuroja, mutta keskiviikkona sateet alkavat loppua eli sää poutaantuu.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä