Sunnuntai 20.6.2021 (radio)

TV:n selkouutisilla on kesätauko.
Radion selkouutiset tehdään joka päivä myös kesällä.

Järjestyshäiriöt lisääntyivät

Järjestyshäiriöt puistoissa Esplanadi
Ihmiset kokoontuvat nyt paljon esimerkiksi puistoissa. Kuva: Jyrki Ojala / Yle

Poliisilla on ollut paljon tehtäviä eri puolilla Suomea. Lämmin kesäviikonloppu on lisännyt järjestyshäiriöitä.

Koronarajoituksia on vähennetty ja ihmiset ovat alkaneet taas liikkua enemmän. Järjestyshäiriöt ovat lisääntyneet yleisillä paikoilla, esimerkiksi puistoissa ja uimarannoilla.

Viime vuonna järjestyshäiriöt lisääntyivät kodeissa, mutta nyt ne ovat siirtyneet taas ulos.

Tapahtumatakuuta on myönnetty monelle tapahtumalle

Yleisöä Years & Yearsin keikalla Ruisrockissa.
Tapahtuman järjestäjä voi saada korvausta tapahtumatakuusta, jos taphtuma peruuntuu koronan takia. Kuva: Juuli Aschan / YleX

Suomi on myöntänyt tapahtumajärjestäjille tapahtumatakuuta nyt noin 13 miljoonan euron arvosta. Haku alkoi kesäkuu alussa.

Eniten takuuhakemuksia on tehty musiikkifestivaaleille, konserteille ja näyttelyille. Takuuhakemuksia on tullut 30. Takuuta on jo myönnetty 20 hakijalle.

Tapahtumatakuu tarkoittaa, että valtio korvaa tapahtuman kuluja, jos tapahtuma pitää perua koronarajoitusten takia.

Korona-aika on huonontanut uimataitoa

Uimakoulu uimahallin lastenaltaassa
Lapsia uimakoulussa. Lapset tykkäävät uida. Kuva: Paula Collin / Yle

Korona-aika on huonontanut lasten uimataitoa. Esimerkiksi koulujen uimaopetus on peruuntunut korona-aikana monessa koulussa. Siksi monet lapset eivät ole saaneet uimaopetusta 2 vuoteen.

Monissa kunnissa on myös vähennetty uimakouluja koronan takia tai säästöjen takia.

Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto sanoo, että tärkeä ikä uimataidon oppimiseen on noin 7 vuotta. Noin 7-vuotiaina lapset oppivat hyvin uimaan, jos he pääsevät harjoittelemaan uintia.

Noin 25 prosenttia 12-vuotiaista lapsista ei osaa uida hyvin.

Muista juoda helteellä

Vesilasia täytetään hanan alla
Vesi on paras juoma helteellä. Myös kivennäisvesi on hyvä juoma. Kuva: Mostphotos

Suomessa on monilla alueilla nyt helle. Nurmijärvellä Uudellamaalla mitattiin sunnuntaina 31 astetta.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos muistuttaa, että helteellä on tärkeää juoda vettä. Kuumalla ilmalla ihmisen kehosta haihtuu paljon nestettä.

Hellepäivänä on hyvä juoda noin 2 litraa vettä. Myös kivennäisvettä voi juoda, jos pitää kuplista vedessä.

Sää

Maanantain sääkartta.
Maanantaina jatkuu kuuma kesäsää laajoilla alueilla.

Sää on myös maanantaina enimmäkseen lämmintä ja aurinkoista.
Monin paikoin muodostuu kuitenkin ukkoskuuroja.
Keski- ja Pohjois-Lapissa sataa iltapäivällä.
Lämpötila on 20 ja 31 asteen välillä. Lapissa 10 ja 20 asteen välillä.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 (ei kesällä) ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Areenasta.

Kuuntele myös Yle Uutiset selkoruotsiksi Areenasta.

Kuntavaalien Selkotentti

Nainen.

Selkotentissä puhutaan politiikasta selkokielellä.

Politiikan sananselityksiä

Vaikeita sanoja kuntavaaleista.

Helsingin yliopiston opiskelijat selittävät politiikan vaikeita sanoja.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Yle Kielikoulu

Nainen katsoo puhelimesta posteja

Katso videoita ja opi suomea!

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä