Sunnuntai 21.4.2109 (radio)

Sri Lankan pommi-iskuissa ainakin 200 kuollutta

St Anthonyn kirkko Kochchikade, Colombo, Sri Lanka 21. huhtikuuta
Poliisit tutkivat räjähdyksen jälkiä St Anthony's Shrine -kirkon edustalla Sri Lankan pääkaupungissa Colombossa.. Kuva: Pushpa Kumara / EPA

Sri Lankassa Etelä-Aasiassa on isketty kirkkoihin ja hotelleihin. Illan tiedot kertoivat, että ainakin 200 ihmistä on kuollut pommi-iskuissa.

Ulkomaalaisia uhreja on noin 30 - joukossa on Yhdysvaltain, Britannian ja Alankomaiden kansalaisia. Yli 500 ihmistä on haavoittunut.

Ulkoministeriön tietoon ei ole tullut suomalaisuhreja.

Iskut tehtiin 8 kohteeseen pääkaupunki Colombossa ja sen lähistöllä. Iskujen tutkiminen on vielä kesken. Uutistoimisto AP kertoo, että 7 ihmistä on pidätetty.

Sri Lankan väestöstä kristittyjä on 6 prosenttia. Suurin osa heistä on katolilaisia. 74 prosenttia on buddhalaisia singaleesejä ja 18 prosenttia hindulaisia tamileja. Muslimeita on 7 prosenttia.

Iskut on tuomittu maailmalla

Juha Sipilä vaalivalvojaisissa 14. huhtikuuta.
Pääministeri Juha Sipilä. Kuva: Jarno Kuusinen / AOP

Johtajat eri puolilla maailmaa ovat tuominneet Sri Lankan iskut.

Muun muassa Saksan liittopresidentti Frank-Walter Steinmeier, EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron ovat tuominneet iskut.

Pääministeri Juha Sipilä kirjoittaa Twitterissä, että Sri Lankassa tehdyt pommi-iskut "ovat kauhistuttavia hyökkäyksiä". Sipilä kirjoittaa, että tilannetta seurataan tarkkaan.

Myös ulkoministeri Timo Soini tuomitsee iskut ulkoministeriön Twitter-tilillä. Soini sanoo, että iskut ovat raukkamaista väkivaltaa.

Saamenkielisestä opetuksesta on pulaa

Sámi álbmotbeaivi 2019. / Saamelaisten kansallispäivä 2019.
Saamen lippu. Kuva: Vesa Toppari / Yle

Suomessa vain muutama kunta tarjoaa lähiopetusta tai varhaiskasvatusta saamen kielellä.

Vain noin 10 prosenttia saamelaislapsista saa opetusta saamen kielellä kotiseutualueen ulkopuolella. Kotiseutualue on Lapin pohjoisosissa.

Syy on ennen kaikkea tarjonnan puute, sillä kysyntää on koko ajan enemmän.

Laki määrää kunnan huolehtimaan siitä, että lapsi voi saada varhaiskasvatusta myös saamen kielillä. Suomessa puhutaan 3:a saamen kieltä.

Hyöty ja luonnonmukaisuus ovat trendejä kotipuutarhoissa

Yrttejä kasvihuoneessa.
Kuva: Suvi Turunen / Yle

Aurinko ja lämpö houkuttelevat eteläisessä Suomessa kotipuutarhureita kevättöihin.

Puutarhaliiton toimitusjohtaja Timo Taulavuori kertoo, että kotipuutarhoissa näkyy nyt luonnonmukaisuus. Puutarhassa vältetään muovia ja kemiallisia torjunta-aineita. Monet valitsevat kasveja, jotka houkuttelevat perhosia ja mehiläisiä.

Myös hyötykasvit ovat vahva trendi. Varsinkin nuoret viljelevät yrttejä, chilejä ja tomaattia. Jotkut kokeilevat myös maissin viljelyä.

Viljely ei aina tarvitse maata. Kasveja voi viljellä myös parvekkeella.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Uusi nimilaki

Sukunimitaulu

Mitä uusi nimilaki sanoo etunimistä ja sukunimistä?

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Luksian opiskelijat esittelevät eri alojen ammattikoulutusta

Kameramies kuvaa opiskelijoita.

Rakennusala

Sosiaali- ja terveysala

Liiketalousala

Kiinteistönhoitoala

Puhdistuspalveluala

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä