Sunnuntai 27.8.2017 (radio)

Liikunta parantaa aivojen toimintaa

Grafiikka
Kun ihminen juoksee, veren määrä aivoissa kasvaa noin 20 prosenttia istumiseen verrattuna. Kuva: Johanna Aulén / Yle

Liikunnalla on iso merkitys aivojen hyvinvoinnille. Säännöllinen kuntoliikunta parantaa keskittymistä, muistia ja lasten oppimiskykyä, kertoo uusi ruotsalaistutkimus.

Kun ihminen liikkuu, verenkierto paranee lihaksissa ja aivoissa. Kun ihminen kävelee tai juoksee, veren määrä aivoissa kasvaa noin 20 prosenttia istumiseen verrattuna. Veren mukana aivoihin tulee happea ja ravintoaineita eli aivot toimivat paremmin.

Karoliinisen instituutin ylilääkäri Anders Hansen sanoo, että kuntoliikunta tai kuntoliikunnan ja voimaharjoittelun yhdistelmä helpottaa stressiä ja muistiongelmia ja parantaa keskittymiskykyä ja hidastaa vanhenemista.

Hansen sanoo, että sopiva määrä liikuntaa on 45 minuuttia 3 kertaa viikossa. Tutkimuksissa näyttää siltä, että sitä suuremmasta määrästä ei enää ole aivoille lisähyötyä.

Varisenmarjat ja juolukat kelpaavat jo poimijoille

Juolukka
Juolukka näyttää vähän samalta kuin mustikka. Kuva: Eelis Pulkkinen

Suomalaiset ovat oppineet poimimaan ja käyttämään myös erikoisempia luonnonmarjoja. Esimerkiksi pihlajanmarjan ja variksenmarjan, lillukan ja juolukan suosio on kasvanut.

Se johtuu ehkä siitä, että ihmiset ovat nyt innostuneita villiruuasta ja niin sanotusta superruuasta, sanoo erikoisasiantuntija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta. 

Esimerkiksi pihlajanmarjassa on enemmän C-vitamiinia ja kuitua kuin monissa muissa marjoissa. Variksenmarjassa ja juolukassa taas on paljon polyfenoleja, jotka pienentävät riskiä sairastua esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteihin, kakkostyypin diabetekseen ja muistisairauksiin.

Myös teollisuus on alkanut käyttää esimerkiksi variksenmarjaa. Siitä tehdään mehua ja sitä käytetään muiden marjojen lisänä hilloissa ja hyytelöissä.

Turun puukottajan henkilöllisyys selvisi

Hämeenlinnan vankilan Vankisairaalan portti Hämeenlinnassa keskiviikkona 23. elokuuta 2017.
Turun puukotuksien pääepäilty on Hämeenlinnan vankisairaalassa. Kuva: Mikko Stig / Lehtikuva

Turun puukotusten pääepäillyn henkilöllisyys on varmistunut.

Poliisi kertoo, että se on selvittänyt miehen nimen kansainvälisen poliisiyhteistyön avulla. Miehen nimeä ei toistaiseksi julkisteta.

Miehen syntymävuosi on myös varmistunut. Hän on syntynyt vuonna 1994. Mies itse kertoi syntyneensä 4 vuotta myöhemmin 1998.

Mies puukotti 10 ihmistä Turussa reilu viikko sitten perjantaina.

Harvey-myrsky toi rankkasateet Texasiin

Tulvavettä kadulla Houstonissa perjantaina.
Tulvavesi on noussut Houstonin kaupungin kaduille Texasissa. Kuva: AOP

Yhdysvalloissa Harvey-hirmumyrsky on laantunut trooppiseksi myrskyksi.

Harvey toi mukanaan rankkasateita Texasin osavaltioon. Paikoin on satanut vettä jo yli metrin.

Sateet ovat nostaneet tulvia esimerkiksi Houstonin ja Corpus Christin kaupungeissa. Ihmisiä on evakuoitu turvaan tulvien alta.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 15.05 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Selkeämpiä selkouutisia

Selkouutisten leikkaamista.

Miten voimme parantaa selkouutisia?

Luetaan yhdessä

Soili Harjula

Luetaan yhdessä -ryhmissä opitaan suomea yhdessä.

Maahanmuuttajat opiskelevat journalismia

Nainen haastattelee miestä.

Rasoul Khorram kertoo kurssista valokuvien avulla.

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Pointti-festivaali

Kaksi miestä ja yksi nainen.

Selkouutiset ja yleisö tapasivat.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Uutisluokka 2019

Kolme nuorta miestä.

Opiskelijat tekivät jutun selkouutisille.

Eduskuntavaalit 2019: Selkokielinen vaalikeskustelu

Yhdeksän ihmistä istuu auditorion lavalla. Yksi heistä ottaa selfietä.

Poliitikot Ylen ensimmäisessä selkokielisessä vaalikeskustelussa.

Eduskuntavaalit 2019: Nasib ja maahanmuuttajat

Viisi naista istuu pöydän ympärillä ja takana seisoo kaksi miestä.

Nasib Naseri keskustelee vieraiden kanssa kotoutumisesta, kulttuurieroista ja maahanmuuttajanaisista.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä