Sunnuntai 2.9.2018 (radio)


Muovikassien kulutus vähentynyt

Muovikasseja pinossa
Muovikasseja pinossa. Kuva: Antti Haanpää / Yle

Suomalaiset ostavat entistä vähemmän muovikasseja. Kaupat ovat alkaneet laskuttaa muovikasseista ja ihmisiä myös kannustetaan käyttämään muita kuin muovisia kasseja.

Monet ihmiset käyttävät nykyään kangaskasseja ruokakaupassa. Muovin haitoista käydään juuri nyt paljon keskustelua, koska muoviroska on tosi iso ongelma.

Muovi esimerkiksi kertyy mereen ja meressä muovi on vaarallinen eläimille. Suomessa on tavoitte, että vuoden 2025 lopussa suomalainen kuluttaa enintään 40 muovikassia vuodessa.

Vuoden kylä on valittu

Teuron kylätalo
Teuron kylätalo on tehty talkootyöllä. Kuva: Teuro-Kuuslammi kylän Facebook-sivu

Vuoden kyläksi on valittu Teuro-Kuuslammin kylä.

Kylä sijaitsee Hämeessä, vähän yli sadan kilometrin päässä Helsingistä. Valintaraadin mielestä kylässä on hyvä asua.

Kylässä on vain 250 asukasta, mutta palvelut ovat tosi hyvät. Kylältä löytyy esimerkiksi kahvio, leikkikenttä, palkattu kyläavustaja, harrastuksia joka illalle ja useita vuokratiloja.

Kylällä on aktiivisia asukkaita, jotka tekevät paljon asioita yhdessä.

Äänikirjat ovat suosittuja

Äänikirjojen suosio on kasvanut nopeasti.
Äänikirjoja voi ostaa useista eri sovelluksista. Kuva: Nella Nuora / Yle

Äänikirjojen suosio on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia. Äänikirja on kirja, jota voi kuunnella.

Äänikirjoja voi ostaa useista eri sovelluksista. Lukemista on tutkittu paljon. Tutkimusten mukaan lukeminen parantaa sanavarastoa ja muistia sekä vähentää stressiä.

Aivotutkijan mukaan myös äänikirjat vähentävät stressiä. Tutkijan mukaan kirjan kuunteleminen parantaa sanavarastoa yhtä tehokkaasti kuin kirjan lukeminen.

Sen sijaan esimerkiksi kielioppisäännöt muistaa paremmin, kun ne lukee kirjasta.


Rottia ei saa itse myrkyttää

Kaksi rottaa
Rottia voi edelleen pyydystää loukulla. Kuva: Pat Morris / AOP

Pihamaalta ei saa enää itse myrkyttää rottia. Uuden lain mukaan oikeus rottien myrkyttämiseen on nyt vain ammattilaisilla.

Kuluttajat eivät myöskään saa enää ostaa rottien torjuntaan käytettäviä myrkkyjä.

Myrkyt voivat aiheuttaa myrkytysoireita ihmisille, ja myrkyt ovat tosi vaarallisia lapsille.

Ihminen saa myrkytyksen usein ihon tai suun kautta. Myrkytyksen oireita voivat olla esimerkiksi hallitsematon verenvuoto ja hengitysvaikeudet.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.12.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Suomalaisia sanontoja

Piirroshahmoja.

Mitä suomalainen tarkoitttaa, kun hän sanoo näin...

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä