Sunnuntai 29.3.2020 (radio)

Poliisi on tarkastanut paljon autoja Uudenmaan rajalla

Poliisi tarkastaa autoilijat Kasvihuoneilmiön viereisellä pysäytyspaikalla Lohjalla Vanhan Turuntien varrella lauantaina aamupäivällä 28. maaliskuuta.
Poliisi pysäytti auton Uudenmaan rajalla. Tarkastuksia tehdään myös junissa. Kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva

Uudenmaan eristäminen muusta Suomesta jatkuu.

Lauantai oli eristyksen ensimmäinen päivä. Poliisi tarkasti lauantaina noin 17 000 autoa, jotka olivat matkalla pois Uudeltamaalta tai tulossa Uudellemaalle.

Poliisi kertoo, että ihmiset ovat rauhallisia ja ymmärtävät, miksi Uudenmaan raja on suljettu. Rajan saa ylittää vain, jos siihen on välttämätön syy.

Kokoontumisrajoitus voi estää koulujen kevätjuhlat

Ylioppilaat laittavat ylioppilaslakin päähänsä lukion lakkiaisjuhlassa.
Lakkiaiset ja muut koulujen valmistujaisjuhlat pitää ehkä viettää etäyhteyden kautta, jos kokoontumiskielto jatkuu. Kuva: YLE

Monet koulut valmistautuvat siihen, että kevään valmistujaisjuhlat pitää ehkä järjestää uudella tavalla. Opiskelijat, jotka valmistuvat esimerkiksi ylioppilaiksi tai ammattikoulusta, saavat ehkä todistuksen postissa.

Kouluilla ei voi järjestää kevätjuhlaa, jos kokoontumisrajoitus jatkuu.

Kokoontumisrajoitus on nyt voimassa 13. huhtikuuta asti. Kouluissa odotetaan tietoa, pitääkö kokoontumisrajoitusta jatkaa.

Kirkon talous heikkenee

Jumalanpalvelus Ristinkirkossa Lahdessa.

Koronavirus heikentää myös kirkon taloutta. Suomen evankelis-luterilaiset seurakunnat laskevat, että ne saavat tänä vuonna vähemmän rahaa, koska taloudessa menee koronaviruksen takia huonosti.

Seurakunnat laskevat, että ne saavat kirkollisveroa ja valtion rahaa 40–50 miljoonaa euroa vähemmän kuin aikaisemmin.

Seurakuntien pitää ehkä vähentää toimintaa. Joissakin seurakunnissa pitää ehkä lomauttaa työntekijöitä.

Espanjassa kaikkien pitää pysyä kotona

Työntekijöitä saapuu messukeskuksen sairaalaan
Hätäsairaala koronapotilaille Espanjassa pääkaupunki Madridissa. Kuva: Madridin aluehallinnon välittämä kuva / EPA

Espanja keskeyttää kaiken toiminnan kahdeksi viikoksi. Kaikkien ihmisten pitää pysyä Espanjassa kotona 2 viikkoa, että koronavirus ei leviä.

Kotoa saavat Espanjassa poistua vain ihmiset, jotka tekevät yhteiskunnan toiminnalle välttämätöntä työtä. Koronavirukseen on kuollut Espanjassa melkein 6000 ihmistä.

Pahin koronavirustilanne (Euroopassa) on Italiassa. Italiassa koronavirukseen on kuollut 10 000 ihmistä.

Älä mene heikoille jäille

Kaksi ihmistä seisoo jäällä.
Jäälle ei pidä mennä. Jää voi murtua. Kuva: Linus Hoffman / Yle

Poliisi varoittaa heikoista jäistä.

Järvien jäät ovat heikkoja, koska aurinko lämmittää ja jäät ovat ohuita. Itä-Suomessa on uponnut jäihin kaksi autoa viikonloppuna. Myös ihmisiä on pudonnut jäihin.

Poliisi sanoo, että jäälle ei pidä mennä. Jäät ovat nyt heikkoja ja voivat murtua.

Yle Uutiset selkosuomeksi

Yle Uutiset selkosuomeksi kertoo uutiset helpolla suomen kielellä. Selkouutiset sopivat esimerkiksi suomen kielen opiskelijoille.

Selkouutiset TV1:ssä joka arkipäivä kello 16.40 ja Radio Suomessa joka päivä kello 21.05.

Television selkouutiset löydät tämän sivun Arkistosta ja Yle Areenasta.

Lisätietoa koronaviruksesta

Mies istuu ja tuijottaa skriiniä, jolla näkyy koronavirus.

Koronavirus on tuonut monenlaisia rajoituksia ihmisten elämään.

Anna matkavinkki Egenlandille!

Egenlandin juontajat Hannamari Hoikkala ja Nicke Aldén seurassaan suolentisjoukkue Kivenlahden Kireet suolentopallon MM-kisoissa Haukivuorella.

Ylen matkaohjelma Egenland etsii kivoja matkakohteita eri puolilla Suomea.

Yle Uutiset selkoruotsiksi

Nainen työpöydän ääressä.

Kuuntele ja lue Yle Nyheter på lätt svenska

Ann-Lis Fredriksson kertoo uutisista selkoruotsiksi

Näin tehdään selkouutisia

Nuori nainen avokonttorissa.

Nasib Naseri kuvasi selkotoimittajan työpäivän.

Asioilla

Nuori nainen.

Selkouutisten Nasib Naseri ottaa selvää, toimiiko virastoissa selkokielinen palvelu. Sarjan videot ovat Kela, poliisi, TE toimisto, koulu ja pankki.

Suomalainen juttu

suomen lippu liehuu mäntyjen edessä

Kättely Vesi Hissi Alko Peruna Loma Koira Kouluruoka Metsä Sää

Linkit

Yle News in Easy Finnish

For listeners with Finnish as a second language Yle offers daily Yle News in Easy Finnish, a broadcast with simplified language in slow speed.

You can listen to and read the latest broadcast on this page.

Edelliset lähetykset

Lisää lähetyksiä
Muualla Yle.fi:ssä